maanantai 15. elokuuta 2011

Mässäilyviikonloppu

Viikonloppu ei mennyt ihan kaikkein parhaimmalla tavalla. Oli sukujuhlat ja siellä yleensä koko viikonlopun ajan juodaan alkoholia ja syödään kaikkea epäterveellistä. Toki grillattiin myös lihaa ja sieniä+tuorejuustoa+pekonia, et tuli syötyä ihan suht terveellistäkin, mutta tuli myös syötyä poppareita, chilipähkinöitä sekä salmiakkia ihan urakalla. Tarjolla oli myös muitakin karkkeja, mutta niitä ei jostain syystä tehnyt mieli. Eikä ole oikeen kovin pitkään aikaan tehny mieli, hyvä hyvä. Useimmiten tosin olenkin enemmän suolaisten herkkujen perään, kuten sipseihin ja poppareihin.

Tänään kävin aamulla vaa'alla ja pientä plussausta tuli, mutta ei yhtään niin paljon kuin olin kuvitellut. Uskoisin tässä nyt muutaman päivän aikana tuon plussailun lähtevän helposti pois, joten keskiviikkona punnituspäivänä ei todennäköisesti ole enää yhtään plussaa, en kyllä tiedä, onko yhtään miinustakaan.

Liikuntaa tuli tosin viikonlopun aikana melko paljon. Lentopalloa tuli pelattua niin paljon, että oli kädet kipeät ja turvonneet. Joka vuosi meillä on erilaisia kilpailuja ja tänä vuonna oli mm. halkojen hakkaamista + niiden kantamista vajaan, pussihyppelyä, hula-vanteen pyörittämistä.. Lisäksi siellä melkein koko ajan oli muutenkin liikkeessä, joten siinä mielessä olen melko tyytyväinen viikonloppuun. :)

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Punnituspäivä ja Assembly-kuulumiset

Paino oli tänään 58.5 kg. Eli pudotusta vain 100 g viime viikosta. Eilen olin tosin BodyCombatissa sekä kuntosalilla ja arvelisin, että sen johdosta on vielä nestettä kropassa enemmän kuin normaalisti. Nyt on kuntosalin jäljiltä mukavasti selkälihakset kipeenä. Toivon mukaan jalatkin kipeytyvät tässä päivän mittaan. Outoa toivoa jalkojen kipeytymistä xD, mutta parhaiten tietää, että salitreeni on onnistunut, jos on seuraavana päivänä lihakset kipeät. Nostin eilen hieman painoja ja vähensin toistoja, joten katsotaan, miten tämä vaikuttaa kroppaan. Ainakin treenin jälkeen tuntui todella hyvältä. :)

Viikonloppu meni hyvin Helsingissä. Liikuttua ei tullut kovin paljoa ja ruokaaki todella niukasti, mutta melko hyvää ruokaa kuitenkin verrattuna siihen, mitä oli tarjolla. Olin siis Assemblyssä, joka on todella iso tietokonetapahtuma Hartwall Areenalla. Tuhansia nörttejä ympäri Suomen (ja maailmaltakin muutamia) tuovat tietokoneensa ja pelaavat/koodaavat/nörttäilevät 4 päivää Helsingissä. Hartwall areenalla on mm. hesburger ja pizza hut, joista suurin osa käy hakemassa päivittäin ruokansa. Mä varustauduin jo ennen matkaa ottamalla mukaan proteiinijauhetta, proteiinipatukoita sekä manteleita ja pähkinöitä ja herkutteluun salmiakkia. Torstaina matkalla Helsinkiin kävimme kaupassa ja ostin sieltä (sai halvalla) broileriwrappeja, joita söin torstai-päivän ja -illan. Perjantai meni melkeinpä noilla protskuilla (sisältää myös hieman hiilareita) ja manteleilla. Lauantaina meinasin jo sortua hesburgeriin, mutta siellä oli niin pitkät jonot, joten päädyin viereen R-kioskille ostamaan pari kolmioleipää, eipä sekään nyt mikään paras vaihtoehto ollut, mutta pakko oli jotai muuta jo saada. Sunnuntaina paluumatkalla pysähdyimme taas kauppaan ja ostin paketin lihapullia ja puoliksi kaverin kanssa kolmioleivän. Torstaina ja perjantaina kävimme illalla myös ulkona nauttimassa muutamat oluet.

Kaikenkaikkiaan oli todella mukavaa nollata aivot ja syöksyä pelien ihmeelliseen maailmaan. En normaalisti pelaa pahemmin mitään, joten yksi viikonloppu vuodessa sallittakoon. Kävin lisäksi kuuntelemassa parit seminaarit, jotka olivat todella mielenkiintoisia. :)

torstai 4. elokuuta 2011

Punnituspäivä

Voi voi, unohdin eilen ihan kokonaan ilmoittaa tänne punnituksen tuloksen ja merkata tuonne ylös. Kävin kyllä aamulla puntarilla, mutta en tie, miksi sen sitten heti unohdin. Noh, tässä tulee kuitenkin nyt.

Paino oli eilen aamulla 58,6 kg. Eli pudotusta taas 0,3 kg viime viikosta. Olen yllättynyt, koska viikkoon mahtui jopa kaksi alkoholillista iltamaa. Liikunta jäi hieman vähäiseksi: yksi kuntosalikerta ja yksi 10 km lenkki. Nyt pitäisi kunnolla alkaa liikuntaa lisäämään. Ruokapuoli on ihan hyvin kunnossa (jos ei alkoholia lasketa). Lauantaina oli kaverini kihlajaiset ja siellä oli vaikka mitä kakkua ja piirakkaa ja sipsiä ja poppareita ja karkkia.. Mutta mä en syönyt yhtään mitään! Olin päättänyt, että alkoholi saa olla ainut herkku, joten muut herkut sai jäädä ja pitäydyin päätöksessäni loistavasti. Olen todella tyytyväinen itseeni! Lauantaina baari-illan jälkeen kävin vielä kaverini kanssa kebabilla - tai siis kaverini kävi ja minä olin vain seurana. Olihan siellä hyvät tuoksut, mutta en ostanut mitään. Kotona söin muutaman mantelin ja join vettä. Se riitti minulle! :)

Mutta nyt matka kohti Helsinkiä. En osaa sanoa kirjoittelenko postauksia Helsingistä, mutta katsotaan. Sunnuntaina sitten ehkä seuraavaksi. :)

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Karppiruokaa

Olen tässä aina välillä tehnyt jotain karppimaista ruokaa. En täysin karppaa, mutta hiilarit on melko vähäiset yleensä yms..

Tänään kuitenkin yllätin sisäisen karppaajani ja tein kukkakaalimuusia sekä täytettyä kesäkurpitsaa.

Kukkakaalimuusin tein suunnilleen saman ohjeen mukaan kuin viimeksi, mutta nyt jätin persiljan pois, koska en muistanut ostaa sitä kaupasta.

Täytetyt kesäkurpitsat tein toppiksen postauksesta innostuneena , mutta omalla täytteellä:

- 1 kokonainen kesäkurpitsa
- 1 prk tonnikalaa öljyssä
- 2 pientä sipulia
- puolikas paprika
- sinihomejuustoa
- normaalia juustoa
- mausteita (ruususuola, valkopippuri, mustapippuri, curry)

Halkaisin kesäkurpitsan kahtia pitkittäin ja kaivoin "veneiksi". Laitoin veneihin suolaa hieman ja uuniin hetkeksi. Sekoitin ne, mitä kesäkurpitsan kaivamisesta jäi, tonnikalan, sipulit, paprikan keskenään ja pyöräytin nopeasti pannulla voissa ja maustoin valkopippurilla (saa hieman tulisuutta ruokaan), mustapippurilla ja curryllä. Otin veneet uunista ja laitoin ekana pohjalle hieman sinihomejuustoa ja tämän päälle tuon äsken tekemäni täytteen ja päälle vielä normaalia juustoa ja sitten uuniin vielä noin 25 minuutiksi.

Tällainen oli sitten päivälliseni tänään. Söin vain toisen puolen kesäkurpitsasta. Toinen puoli jää huomiseksi. Tosin itse olen lähdössä Helsinkiin, joten äitini on tulossa sen syömään pikkusiskoni kanssa. Jotenkin kuvittelin, että olisin koko kesäkurpitsan jaksanut syödä tänään. Oli siis paljon täyttävämpää kuin kuvittelin. Ehkä saan muutkin syömään hieman terveellisemmin tälleen vaivihkaa.. :D

Kiloklubin mukaan koko annoksessa on hieman alle 500 kcal.

Hiilihydraatteja: 16g (13%)
Rasvaa: 35g (65%)
Proteiinia: 27.4g (22%)

Jaksoin kyseisestä annoksesta puolet syödä. Toisen puolen söin myöhemmin iltapalaksi.. :D

Käykäähän katsomassa ja osallistumassa Neiti Tekosyyn arvontaan! Palkintona on upea Karpin keittokirja! :)

tiistai 2. elokuuta 2011

Palkinto

Osallistuin pari viikkoa sitten Hiilarihirmun järjestämään arvontaan ja olin niin onnekas, että voitin kyseisen arvonnan. Tänään sitten heräsin, kun jotain isoa putosi postiluukusta ja olihan se heti mentävä katsomaan, mitä postipoika toi. Tämmöinen sieltä sitten tuli (toki ilman noita tummennoksia):



Tunnustelin pakettiani käsissäni ja yritin arvata, että mitä se sisältäisi. Ensimmäinen ajatus oli, että siellä on joku kirja. Toisena tuli mieleen, että siellä on joku laatikko, joka sisältää jotain, en oikein osannut sanoa mitä. Toivoin salaa ehkä osittain tuota jälkimmäistä, koska en yleensä lue kovin paljoa. Kuitenkin kun avasin paketin, muutin mieleni saman tien. Tämä oli ehkä parasta, mitä voi toivoa voittavansa. Kyseessä oli kyllä kirja, mutta ei mikä tahansa kirja, vaaaaaan:







Jännitys tiivistyyyyy...








Tadaaaa:


Olen kyseisestä kirjasta lukenut monien blogissa ja kiinnostunut itsekin paljon, mitä laitan suuhuni. Ehkä tämän kirjan avulla tulen vielä tietoisemmaksi, mitä sinne suuhun oikeasti meneekään. Aloitin heti lukemaan kirjaa, kunnes tajusin, että pitäisi varmaan teillekkin tulla kertomaan loistavasta päivän käynnistäjästä. :D

TODELLA SUURET KIITOKSET Hiilarihirmulle! :)

Nyt menen jatkamaan aamuani uuden kirjani parissa! :)

maanantai 1. elokuuta 2011

Toinen kymppi

Puuh, toinen kympin lenkki takana. Jatkossa toivottavasti ehtii menee vähän useemmin ku kerran viikossa. Nyt on vihdoin oppari palautettu ja nyt odotellaan opettajan kommentteja, et mitäs kaikkee pitää viel muokata.. Eli nyt on toivottavasti enemmän aikaa liikuntaan, eikä tartte stressata tota opparia. Torstaina olen tosin lähdössä Helsinkiin assyille, joten loppuviikosta jää taas liikunta vähemmälle.. Pitäis siellä vissiin juosta Hartwall areenan rappusia ylös ja alas, et tulis liikuntaa.. :D

Tänään koko päivän mietin et pitäs lähtee lenkille, pitäs mennä salille, vois mennä jollekki ryhmätunnillekki, mut en sitte saanu itteäni mihinkää lähtemään ennen ku vasta ysin jälkeen päätin, että nyt kengät jalkaan ja ulos! Hölkkä meni taas tosi hyvin, vaikka melko vähän tuli taas hiilareita syötyä. Aikaa kului 1:23:17.. Eli lähes 2 min nopeammin kun viime kerralla. Jes!

Sykemittari kertoo seuraavaa:
- keskisyke: 166
- max. syke: 185
- kaloreita: 835
- 60-70%-alueella: 3 min
- 70-80%-alueella: 12 min
- 80-90%-alueella: 1 h 5 min
- yli 90%: 3 min (varmaan ne pari ylämäkee mitkä juoksin reippaasti ylös)

Nyt on kyllä taas niin hyvä olo. Huomiseks en nyt suunnittele mitään, koska ei ne suunnitelmat oikee tunnu pitävän paikkaansa.. Tulee paremmin lähettyy liikkumaan ku ei suunnittele sitä vaan laittaa vaan kengät jalkaan ja lähtee. :D

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Ahaa-elämys

Olen paljon pohtinut hiilareiden vaikutusta kuntoiluun. Tänään sain kuntosalilla ahaa-elämyksen, kun olen seurannut sykettä treenatessa. Jokunen viikko sitten, kun vedin ihan minimihiilareilla, tuntui salitreeni todella raskaalta. Sykkeet huitelivat todella korkealla, melkein koko ajan yli 140. Tänään olin taas kuntosalilla pelkän aamiaisen jälkeen, söin aamupalaksi lämpimiä ruisleipiä, joissa oli salsa-kastiketta, paprikaa ja juustoa päällä. Salilla oli todella hyvä meininki ja jaksoin tehdä 1,5 h suht rankan yläkroppatreenin. Ja olisin jaksanut vielä lisääkin. Sykkeet vaihtelivat 110-140.. Yli 140 oli todella vaikea päästä. Eli hiilareiden avulla saan sykkeet pidettynä matalalla ja siten jaksaa myös paljon enemmän ja pidempään! (en tiedä oliko tämä teille muille itsestään selvyys, mutta itse tajusin hiilareiden merkityksen tänään :D ) Sitä en tosin tiedä, että mitä kropassa fyysisesti tapahtuu hiilareiden syömisen myötä, mikä auttaa pitämään sykkeet matalammalla.

Olen huomannut itsessäni myös sen, että jos jotain suunnittelee, niin yleensä ei niitä suunnitelmia tule pidettyä. Kirjoitin viime postauksessani, että suunnitelmissa olisi illalla käydä vielä 10 km lenkillä, mutta kuinkas ollakkaan, löysin itseni myöhemmin istuskelemassa olut-tuoppi kädessä, koska oli niin mukava ilma olla ulkona. (ja kaipasin taas vähän vapaata aikaa opparista).

Muuten on mennyt melko hyvin ainakin ruokien suhteen. Kalorimäärät ovat pysyneet aisoissa ja Kiloklubin pallotkin ovat viher-keltaisia (paitsi sen keskiviikkoisen alkoholin osalta). :)

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Punnituspäivä ja avautumisia

Vähän jännitin vaa'alle menoa tänään, koska viikonloppuna tuli vähän juotua taas ja hiilareitakin on nyt tullut syötyä ehkä vähän liikaakin. Vaaka oli kuitenkin ystävällinen ja näytti tulokseksi 58,9 kg. Eli pudotusta viime viikkoon 500 g. Olen oikein tyytyväinen!

Nyt on myös pakko hieman avautua viikonlopusta. Tässä on nyt viimeiset kaksi viikkoa mennyt hyvin opinnäytetyöpainoitteisesti, joten en ole aina jaksanut katsoa, mitä syön. Lauantaina sallin itseni lähteä ulos, koska lähes koko viikko oli mennyt sisällä opparin parissa, joten pientä rentoutumista tarvitsin. Tein lauantainakin opparia ja seitsemän aikoihin kaverini kysyi, josko haluaisin lähteä istuskelemaan yhteen pubiin. Kerroin tekeväni opparia ja että voisin tulla myöhemmin heidän seuraansa. Kaverini kuitenkin sanoi, että haluaisi heti mennä sinne ja olisi kiva jos olisi isompi porukka. Päätin sitten, että olen saanut jo tarpeeksi opparia tehtyä, joten voisin ihan hyvin jo lopettaa. Suljin koneelta kaikki opparin ohjelmat ja aloin valmistautua iltaan. Pyysin myös yhtä ulkomaalaista kaveriani liittymään meidän seuraan. Kuitenkin aavistuksen myöhemmin kaverini sanoi, että katsotaan sittenkin vähän myöhemmin sitä istumaan lähtemistä, koska nyt meitä olisi vain neljä lähdössä istumaan ja hän halusi isomman porukan. (kuinkahan iso porukka sitten olisi pitänyt saada lähtemään..?) Olin todella vittuuntunut, koska olin opparin tekemisen lopettanut juuri hänen takiaa, vaikka olisin sitä voinut vielä muutaman tunnin tehdä. Ja koska olin jo kaikki ohjelmat yms sammuttanut, niin en viittinyt enää alkaa sitä uudelleen tekemään. Päätin sitten juoda muutaman lonkeron alkuun kotona ja vähän rentoutua. Kolmen tunnin kuluttua kaveristani ei edelleenkään kuulunut mitään. Onneksi tämä ulkomaalainen ystäväni sitten ehdotti, että me lähtisimme hänen kavereidensa kanssa baariin. Olin todella tyytyväinen tähän ehdotukseen ja sain lopulta aivan mahtavan illan ulkona. Kyllä vaihto-oppilaat vaan osaavat bilettää. Ilmeisesti omat kaverini eivät sitten missään vaiheessa lähteneet istumaan mihinkään.

Eilen sain vihdoin ensimmäisen version opparistani valmiiksi. Olo oli todella upea. Nyt odottelen, että saisin pomoltani palautetta siitä ja voisin muokata sitä mahdollisesti. Olin eilen todella ahkera ja kirjoitin myös kaksi muuta raporttia koulua varten. Nyt on kaikki kurssit suoritettuna, enää pitää vain tuo oppari saada valmiiksi ja sitten voin valmistua! Olisi vissiin kohta jo aika alkaa järjestää valmistujaisjuhliakin. :)

Tänään suunnitelmissa on mennä taas tuo kympin lenkki. Sitä varten olen nyt suunnitellut päivääni aavistuksen verran enemmän hiilareitakin. Ehkä tuo kymppi menee vielä paljon paremmin siten. :)

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Eka kymppi

Lähdin vähän yllättäen lenkille tänään. Kokkailin lihapaistia uunissa ja sen valmistumiseen meni enemmän aikaa kun suunnittelin, joten melkein jo päätin, että lenkki saa jäädä huomiseen, koska ruokailukin menee melko myöhäiseksi. Söin seitsemän aikoihin melko kevyesti ja puoli kahdeksan aikohin sen kummemmin ajattelematta laitoin kengät jalkaan ja lähdin lenkille. Yleensä sitä jahkailee ja pähkäilee ennen lenkille lähtöä.

Päätin juosta ekan kerran tuon suunnittelemani 10 km, jotta saan jonkun pohja-ajan, jota voin sitten lähteä parantamaan pikkuhiljaa. Tänään aikaa meni 1 h 25 min, johon olen oikein tyytyväinen. Asetin tavoitteeksi, että alle 1 h 40 min, mikä olisi laskennallisesti aika, joka kuluisi jos pelkästään kävelisin sen 10 km. Kävelen yleensä noin 6 km/h. Nyt siis keskiarvoksi tuli 7 km/h.

Juoksu (hölkkä) sujui oikein rennosti ja mukavasti. Jaksoin juosta pidempiä matkoja kun olin ajatellutkaan. Toki jouduin aina välillä kävelemään hetken, jotta sain sykkeeni vähän matalammaksi. Viimeisien kilometrien aikana alkoi suuta kuivaamaan melko paljon ja olisi tehnyt mieli juoda vettä, mutta pääsin kotiin saakka ja nyt on tullut juotua melkein 1,5 litraa vettä. Olo on aivan mahtava!

Sykemittari kertoi keskisykkeen olevan 161, maksimin ollessa 184. Kaloreita kului 788. Kiloklubin mukaan 1 h 25 min "Hölkkä/kävely-yhdistelmä" lenkki kuluttaisi vain 432 kcal. Olenkin miettinyt, että sykemittarini antaa todennäköisesti kokonaiskulutuksen, kun taas kiloklubi antaisi ehkä kcal-määrän, josta on peruskulutus poistettu. Tosin siltikin Kiloklubin antama määrä on reilusti pienempi kuin sykemittarini antama kulutus.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Juoksupohdiskeluja

Olen nyt vakavasti alkanut harkitsemaan, että jos alkaisi tekemään juoksu (hölkkä) lenkkejä ihan ulkonakin, ettei aina vain pelkästään kuntosalilla. Sovin äitini ja siskoni kanssa, että jokainen treenaa juoksua ja ensi vuonna keväällä menemme kaikki yhdessä Naisten Kymppiin (tai johonkin muuhun juoksutapahtumaan).

Nyt pohdinkin, että kannattaisko aloittaa harjoittelu heti 10 km lenkeillä, jolloin osittain kävelee osittain juoksee matkan ja sitten aina koittaa parantaa aikaa? Vai kannattaako aloittaa pienemmillä lenkeillä? Toisaalta tuo pidempi matka kehittäisi varmaan kestävyyttä, vaikka ei sitten kokoo matkaa jaksaisikaan vielä juosta ja kestäisi monta tuntia. Ja uskon olevani sen verran hyvässä kunnossa, ettei tuo 10 km ole mikään mahdottomuus, kunhan saa rauhassa mennä ja kävellä tarvittaessa. :)

Suunnittelin itselleni kaksi erilaista hieman reilun 10 km lenkkiä. Toinen on hieman tasaisempi ja toisessa on muutama isompi ylämäki. Molemmat lenkit pystyy tekee vähän pienempänä versiona, jolloin toinen on reilu 6 km ja toinen reilu 8 km. Noista on varmaan ihan hyvä lähteä liikkeelle ja katsoa, miten kunto kohenee ja ajat paranee, toivottavasti. :D

Miten kannattaa pidempien matkojen nesteytys hoitaa? Kuntosalilla on helppo, kun siihen saa juomapullon viereen, mutta pitääkö lenkeilläkin sitten kantaa juomapulloa mukana? Vai riittääkö, että juo kunnolla ennen lenkkiä ja sitten reilusti kun pääsee takaisin?

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Suurin Pudottaja

Ihan ensiksi UGH!, koska Toppiksella on arvonta käynnissä, käykäähän kattomassa täältä.
Ja myös Joannalla on arvonta käynnissä täällä.

(sisältää hieman paljastelua Suurimmasta pudottajasta, mutta ei mitään hirveän vakavaa.)

Olen ihan hurahtanut Suurimpaan pudottajaan. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin kuntosalilla hölkätä samalla kun katselee, kun muut treenaavat ja Jillian ja Bob huutavat pää punaisina, että vielä jaksaa. Välillä yritän oikein ajoittaa kuntosalille menon siten, että pääsen katsomaan suurinta pudottajaa sinne. :D Mietin itsekkin, että olisi niiiin ihana päästä viikoksi Jillianin (tai Bobin) rääkättäväksi. Ehkä nämä loput kilot lähtisivät sillä. Toisaalta hitaammin laihduttaminen takaa paremmin sen, että kilot myös pysyvät poissa ja on aikaa totutella uuteen kroppaan ja onhan tässä koko loppuelämä aikaa olla hoikka. :)

Jillian antoi tosin vähän huonomman kuvan itsestään yhdessä jaksossa, jossa kotona olevat kilpailijat tulivat takaisin ja Aubrey oli pudottanut vain kilon verran painoa. Jillian sanoi, että se on vain kilo, eikä siihen ole mitään tekosyitä. Okei, olihan se melko vähän, mutta olen kyllä Jillianin kanssa eri mieltä siitä, että laihtua voi myös senteissä, vaikka vaaka ei näytäkkään pienempää tulosta. Lihas kuitenkin painaa enemmän kuin läski ja lihas menee pienempään tilaan kuin läski.

Tykkäsin viime kertaisesta jaksosta, jossa kilpailijat joutuivat kuntoilemaan ilman kuntosalia. Mielestäni siellä pitäisi muutenkin näyttää enemmän, että mitä voi ihan vain kotona tehdä, jotta laihtuisi, ja jos ei ole varaa kalliiseen kuntosalikorttiin. Lisäksi haluaisin enemmän nähdä, mitä kilpailijat syövät. Olisi kiva, kun olisi vaikka yksi jakso "Kilpailijoiden päivä", joka alkaisi siitä, mihin aikaan kilpailijat heräävä, mitä on aamupalaksi, mennäänkö heti kuntoilemaan, mitä syödään loppupäivänä, milloin pidetään lepotaukoja yms yms.. Eikä pelkästään noita mainoksia "syö tätä purkkaa kun tekee mieli makeaa".

Oma suosikkini taitaa tällä hetkellä olla Tara. Sillä tytöllä on vain niiin oikea asenne tuonne kilpailuun ja niin ihanan energinen persoona.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Punnituspäivä ja muita pohdintoja

Tänään punnitustulos oli sama kuin viime viikolla, elikkä 59,4 kg. Tämä ei haittaa kuitenkaan, koska viime viikolla painoa putosi hurjat 900 g, niin hyvä hieman tasapainoitella tässä. Lisäksi viikonloppuna tuli juotua alkoholia ihan riittävästi, joten olen tyytyväinen, ettei paino sentään noussut tuon takia. Ja olin eilen taas kuntosalilla, mikä voi myös vaikuttaa hetkellisesti painon "nousemiseen". Eilen aamulla vaaka näytti kuitenkin muutama satagramma vähemmän. Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen. Koko viikko (niinä aamuina kun kävin vaa'alla) niin paino on näyttänyt alle 60, joten voin varmasti sanoa, että takaisin 60 yli ei mennä enää.

Olen lisännyt hieman hiilareita ruokavaliooni. Liian tiukka hiilareiden rajoittaminen (alle 50g/päivä) on minulle huono, en vaan jaksa tehdä mitään ja lisäksi salitreenit eivät luonnistu ollenkaan. Päätin, että hiilareiden on pysyttävä alle 100g, mielellään vähän vähemmänkin, mutta tällä määrällä jaksan jo tehdä salitreenit, enkä ole ihan nuukahtanut koko ajan. Lisäksi saan kaloreita syötyä enemmän. Tiukalla VHH:lla kalorit jäivät melkein joka päivä noin 1000kcal paikkeille, nyt saan syötyä "jopa" 1400kcal, mikä on mielestäni itselle riittävästi. Hiilareiden osuus on siis päivästä riippuen noin 15-30%. VHH:ta tämäkin taitaa silti olla.

Olen myös pohtinut joka-aamuisia ruisleipiäni ja tullut siihen tulokseen, että ne saavat jäädä ruokavaliooni, koska ruisleipien lisäksi siinä tulee syötyä paljon rasvaa ja proteiinia samalla. Laitan aina päälle 1tl extra-virgin oliiviöljyä/siivu sekä n. 50g raejuustoa/siivu ja lisäksi jotain vihanneksia. Raejuuston käyttö väheni itselläni todella paljon, kun en syönyt ruisleipää ollenkaan.

Eilen olin taas kuntosalilla ja treeni sujui oikein hyvin. Jaksoin taas juosta (hölkätä) sen 30min putkeen nopeudella 7km/h (eli hitaasti, mutta nopeammin kuin ihan vain kävellen) O.C:tä katsellen. Tämän jälkeen tein vielä noin tunnin lihaskuntoa. Jalat saivat kunnolla treeniä ja kädet vähän rauhallisemmin. Ja tuntui hyvältä päästä vielä treenien jälkeen hetkeksi saunaan rentoutumaan. Kaloreita kului kaiken kaikkiaan reilu 700.

Olen myös oppariani saanut oikein hyvin etenemään. Käytännön työ on suunnilleen valmis ja nyt pitää vielä kirjoitella kirjallinen, mutta uskoisin sen olevan melko nopeasti kirjoitettu. Tämän viikon tavoitteeksi olen asettanut, että käytännön työ loppuun, sekä ensimmäinen versio kirjallisesta pitää saada valmiiksi. Siten ensi viikolla saan pomoltani palautteen, jonka mukaan muokkaan sitä vielä. 1. päivä pitää kirjallinen palauttaa koululle tarkastettavaksi ja samalla viikolla menen pomolleni näyttämään tuon käytännön työn. Pomon toimipiste on eri kaupungissa, joten en voi sitä heti käydä näyttämässä. Sitten muistaakseni 15. päivä mennessä pitää olla kirjallinen hyväksyttynä ja korjattuna ja uudelleen hyväksyttynä ja kuun viimeinen päivä pääsen koulusta pois, ehkä lopullisesti. Melko pelottavaa, koska olen koko ikäni opiskellut ja ainoastaan kesät tehnyt töitä ja nyt olen kohta siirtymässä "oikeisiin töihin". Mutta sitten ainakin helpottaa rahallisesti, eikä toivottavasti ole stressiäkään enää niin paljon, mitä kouluaikana sain kaikista kotitehtävistä ja tenteistä ja projekteista.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Uudet mitat osa 2

Tänään innostuin taas pitkästä aikaa ottamaan uudet mitat. Paino oli jossai 59 kg tietämillä. Päivitin ne tuonne Mittani-sivulle, mutta laitan ne nyt tähänkin.

(miinus viime kertaan)[miinus aloitukseen]
Reisi: 56cm (-1cm)[-2cm]
Takapuoli: 95cm (-2cm)[-3cm]
Jenkkakahvat: 92 cm (-2cm)[-4cm]
Vyötärö: 75cm (-3cm!!)[-4cm]
Rinta: 89cm (-1cm)[-2cm]
Rinnan alta: 78cm (-2cm)
Hauis: 29cm (sama)


Olin ihan superyllättynyt tuosta vyötärön kapenemisesta.. 3cm, vaikka kiloja ei ole lähtenyt kuin muutama hassu. Ehkä niitä senttejä lähti pois silloinkin, kun paino tuntui junnaavan paikoillaan ja kahdessa viikossa putosi vain 300 g. Olen todella tyytyväinen. :)

torstai 14. heinäkuuta 2011

Neljäs VHH-päivä

Olen tällä viikolla ollut tosi laiska liikkumaan. En tiedä johtuuko tuosta VHH:sta vai onko muuten vaan laiskottanu. Toki joitain hyötyliikunta-pyöräilyjä on tullut.

Noh, tänään kuitenkin sain itseni raahattua kuntosalille. Meinasin ensin hölkätä taas puolisen tuntia heti alkuun, koska viime kerralla jätin pitkän hölkän viimeiseksi, eikä se enää luonnistunut niin helposti kuin alussa. Hölkkä takkuili kuitenkin tänään jo heti alusta asti. Kymmenisen minuuttia jaksoin hölkätä ja sitten oli pakko kävellä. Ei riittänyt tehot kropassa. Ajattelin sen vain johtuvan siitä, että viime kuntosalikerrasta oli jo viikon verran aikaa, joten siirryin sitten tekemään lihaskuntoa. Vatsat ja selät meni mukavasti, mutta jalkoja treenatessa alkoi taas tehot loppua. Jatkoin kuitenkin hampaat irvessä treenaamista jonkun aikaa, kunnes olo oli niin heikko, että jos olisi vielä jatkanut, olisi taju lähtenyt. Jouduin siis lopettamaan kuntosalitreenin vähän lyhyeen. Tai kokonaisuudessaan olin 53 min salilla, joten ei se niin älyttömän lyhyt ollut, mutta olin suunnitellut tekeväni rankemman ja pidemmän treenin tänään, koska alkuviikko oli laiskottelua. Kävin suihkussa ja saunassa ja sen jälkeen oloni oli hieman kohentunut, edelleenkin tosin hieman heikko. 

Nyt en oikein tiedä, että jatkaisinko tätä VHH-ruokavaliota edelleen ja yrittäisin vain opettaa kroppani käymäään rasvalla myös kuntosalilla, vai lisäisinkö vaan suosiolla hiilareita takaisin. Toisaalta voisi tehdä myös niin, että kun ei ole mitään treeniä päivässä, niin silloin olisi minimi-hiilareilla ja treenipäivinä sitten nostaisi hiilarit ainakin sinne 100 grammaan, jossa ne yleensä pyöri ennen kuin aloitin VHH:n.

Sykemittarin näyttämää salitreenistä:
-aika: 53min
-kcal kului: 390
-keskisyke: 145
-maksimisyke: 168
-zone1 (60-70% max.sykkeestä): 13 min
-zone2 (70-80%): 35 min
-zone3 (80-90%): 5min

Nyt otan loppuillan rennosti ja katson uusimman Suurimman Pudottajan! Tykkään todella paljon ja se on vaan niin tsemppaava. Ja Jillian on niiiin ihana! (olen kuitenkin ihan heteronainen edelleen)

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Punnituspäivä

Olen shokissa. Viikonloppuna tuli juotua alkoholia ihan liikaa, liikunta on jäänyt tosi vähäiseksi. Ruokailut onneksi suht hyvin menneet. Aamupaino tänään 59,4 kg. Pudotusta 0,9 kg viime viikosta.. Melkein kilo ja vielä normaalipainon sisällä. :O

En vielä uskalla laittaa uudelle kymmenelle pääsyä ihan vain VHH:n syyksi, koska maanantainakin ennen kuin aloitin VHH:n, niin paino vilautteli jo vitosella alkavia numeroita. Katsotaan, miten menee ens viikko. Tiedän jo, että viikonloppuna tulee taas juotua, mutta yritän pitää sen kohtuudessa. :)

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Toinen VHH-päivä

Tämähän on nyt lähtenyt oikein hyvin liikkeelle. Tänään hiilarit jäivät taas reilusti alle 50 g ja olo on ollut ihan hyvä. En ole kaivannut ruisleipää, vaikka illalla tulikin mieleen, että voisi tehdä lämpimiä leipiä. Muistin kuitenkin heti, että VHH-ruokavalio pitää vielä, joten ei leipää, enkä jäänyt leipää kaipaamaan.

Kokkailin tänään kukkakaalimuusia ja siitä tuli iiiihan mielettömän hyvää. Se jää todennäköisesti ruokavaliooni, vaikka josain vaiheessa todennäköisesti otankin vähän hiilareita takaisin. Kuva ei näytä ihan niin herkulliselta, miltä se oikeasti näyttää (ja maistuu).

Etsin kukkakaalimuusille ohjeita monesta paikasta ja sitten yhdistelin niistä mieleiseni ja tällainen tuli:

- 800g kukkakaalia
- 3 sipulia (melko pieniä)
- persiljaa
- voita (reilusti)
- 1 rkl oliiviöljyä
- n. 2 dl kermaa
- mausteita (ruususuolaa, mustapippuria, valkopippuria)

Pilko kukkakaali paloiksi ja keitä pehmeiksi. Sillä välin pilko sipuli ja persilja paloiksi. Kun kukkakaali on pehmeää, kaada vesi pois ja survo kukkakaali muusiksi. Lisää joukkoon kaikki muut aineet ja anna vielä hautua matalalla lämmöllä, jotta sipuli ja persilja lämpenee ja sipuli pehmenee hieman. Tuosta syön itse ainakin varmaan neljä kertaa, ellen enemmänkin.

Itse tykkäsin, että sipuli jäi hieman rouskuvaksi, mutta sen voi jo aikaisemmin laittaa vaikka keittovaiheessa ja muussata joukkoon kunnolla. Tämän söin viimeisen porsaan uunifilee-palan kanssa ja oli todella täyttävää. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. :)

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Ensimmäinen VHH-päivä

Kävin taas heti aamusta kokeilemassa painoani, ja yllätyin todella suuresti, koska lukemat näyttivät pelkästään vitosella alkavia. Ehkä pelkkä ajatus VHH-ruokavaliosta sai laihtumisen taas käyntiin? :D

Noh, tänään on kuitenkin ollut ensimmäinen kunnon VHH-päivä. Ja hyvin on mennyt. Aamulla söin smoothien, johon tuli omena, siemeniä, oliiviöljyä ja maitoa. Päivälliseksi söin porsaan uunifilettä (jonka jo viime viikolla tein, mutta vielä on hieman jäljellä) ja suolakurkkuja. Kävin vasta päivällisen jälkeen kaupassa, joten ei ollut oikein muita vihanneksia lihan kanssa. Kaupasta ostin todella ison kasan erilaisia vihanneksia ja ensimmäistä kertaa elämässäni ostin myös kesäkurpitsaa. Täytyy kokeilla millasta ruokaa siitä saa kokkailtua. Ostin myös ainekset kukkakaalimuussiin, jota meinaan huomenna kokeilla.

Nyt illalla tein vielä ison salaatin, johon laitoin raejuustoa, tonnikalaa, katkarapuja (hyvin vähän tosin), kurkkua, tomaattia, paprikaa, lehtisalaattia ja pari tl oliiviöljyä. Siitä on vielä hieman jäljellä, joten pärjään hyvin loppuillan sillä. Kokonaisuudessaan vain hieman reilu 1000 kcal, mikä on ihan liian vähän, mutta on taas ollut melko kuuma, joten ei ole ruoka maistunut. Hiilareita on vain 42 g, mikä on 17 % päivän kaloreista. Mielestäni todella hyvin, kun normaalisti hiilareita tulee noin 100 g päivässä. Rasvaa on 50% ja proteiineja 33 %. Kiloklubin mukaan proteiineja ei saisi olla yli 35 %, joten yritän pitää tuon proteiinien määrän todella lähellä tuota 35 %, niin pysyy kaikki pallot vihreinä.

Liikuntaa ei tänään ole tullut muuten kuin tuon kauppareissun yhteydessä. Kävin vähän kauempana isommassa kaupassa ja matkaa sinne on vaja kolme kilsaa. Kaupassa tuli pyörittyä todella kauan. Katselin pitkään eri siementen ravintoarvoja ja siinä samassa kohdassa oli soijarouhetta, jota suunnittelin ostavani ehkä seuraavalla kerralla, kunhan olen ensin netistä vähän katsellut, että miten sitä voi käyttää ja olisiko se parempaa kuin esim. jauheliha, jota soijarouheella usein korvataan. Olen itse kuitenkin kaikkiruokainen, joten ei ole mitään jauhelihaakaan vastaan, mutta tuota soijarouhettakin voisi joskus kokeilla. Taitaa olla ainakin hieman halvempaa kuin jauhelihan käyttö.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

VHH?

Ei nyt alkanut tämä "tavoitteellinen" laihdutus ja tiukka kuri ollenkaan hyvin. Perjantaina tuli lähdettyä kavereiden kanssa ulos ja lauantainakin tuli syötyä lettuja ja ties mitä muuta herkkuja. Liikuntakin on jäänyt todella vähäiseksi.

Nyt aloin miettiä, että pitäisikö kokeilla ihan kunnolla VHH-"diettiä" jonkun aikaa. Kaikki ruoat, jossa on vähänkin jotain hiilareita, niin jätän syömättä. Keskityn lisäämään proteiineja. Rasvaa tulee muutenkin jo melko paljon syötyä, joten sitä tuskin kauheesti saan enää lisättyä. Ensi viikonloppuna on mökkiviikonloppu suunnitteilla ja siellä tulee todennäköisesti taas juotua alkoholia, mutta jos kaikki arkipäivät olisi tiukalla VHH-ruokavaliolla. Toivon vaan, että jaksan silti käydä hapkidossa ja kuntosalilla tehokkaasti.

Jos jollain on ihan superhyperhyviä ruokaideoita, niin otan mielelläni vastaan ehdotuksia. Uskon, että tulee melko munarikas ja lihaisa viikko (tai useampi). Teen mielelläni isompia annoksia kerralla, jotta ei joka päivä tarvitse kokkailla. Kaikki vuoat ja laatikot ovat siis oikein tervetulleita ohjeita, kuten myös keitot. Ja mitkä ovat hyviä vihanneksia/hedelmiä? Tosin voi olla, että hedelmät ja vihannekset sallin kaikki, koska niistä tulee niin paljon vitamiineja yms hiilareiden lisäksi. Eikä sitä varmaan kaikkia hiilareita saa mitenkään karsittua pois. Tavoite on kuitenkin, että ainakin alle 100g hiilareita päivässä, mieluummin paljon vähemmänkin, mutta ei missään nimessä enempää. Ja kiloklubin vihannes-pallokin pitää saada vihreäksi kuitenkin.

Etsin toki myös netistä paljon vähähiilarisia ruokia, joita kokkailla. :) Katsotaan, miten tämä lähtee nyt liikkeelle. Toivottavasti paremmin kuin viimeksi. :D

torstai 7. heinäkuuta 2011

Herkuttelija minä

Mulla on välillä hyvin erikoisia tapoja herkutella. Saan "riippuvuuksia" mitä ihmeellisimpiin ruokiin. Muutama vuosi sitten jääkaapissani piti aina olla suolakurkkuja, ja ehdottomasti felixin maku -suolakurkkuja. Niitä meni melko paljonkin tuolloin. Edelleen jääkaapissani on aina suolakurkkuja, mutta merkillä ei ole enää niin suurta merkitystä (vaikka nuo felixin maku-suolakurkut ovat ehdottomasti parhaimpia), eikä purkki ole koko ajan tyhjä. Vähän aikaa sitten mulla oli jääkaapissa aina keräkaalia. Sitä oli todella mukava rouskutella ihan raakana sellaisenaan iltaisin. Tällä hetkellä ehkä riippuvuuteni on kurkussa ja tomaatissa. Niitä pitää olla aina jääkaapissa, tai sitten niitä pitää lähteä ostamaan (huomenna onkin pakko mennä kauppaan..). Olen tyytyväinen, että omat ruokariippuvuuteni ovat terveellisiä riippuvuuksia. Todella harvoin ostan kotiin mitään epäterveellisiä herkkuja.

Mielestäni on ihana, kun iltaisin alkaa tekee mieli napostella jotain, niin menee jääkaapille ja ottaa palan kurkkua ja tomaatin. Nämä syötyään, ei tee enää mieli mitään, tai jos tekee, niin sitten lisää kurkkua ja tomaattia. Myös pari siivua juustoa pitää hyvin napostelunhalun poissa, vaikka se ei ehkä olekkaan kaikkein vähäkalorisin vaihtoehto (minulla tosin yleensä iltaan jää melko paljon kaloreita syötäväksi, joten ei haittaa ollenkaan minua).

Toki itsellenikin tulee välillä hetkiä, kun tekee mieli suklaata tai sipsejä, eikä tuosta pääse millään yli. Siihen auttaa, kun koittaa keksiä jotain tekemistä ainakin siihen saakka, että kaupat menee kiinni. Mulla on valitettavasti yksi pikkukauppa tien toisella puolella auki joka päivä yhteentoista saakka. Saa vähän haastetta herkutteluhimojen voittamiseen. Olen tosin löytänyt ainakin suklaan himoon oivan ratkaisun: suklaan makuinen proteiinijauhe. Maitoon sekoitettuna on hyvinkin makeaa ja veteen sekoitettuna vähän vähemmän makeaa. Mutta molemmilla saa hyvin makeanhimon tyydytettyä ja lisäksi saa lisää proteiinia päivään, yleensä se proteiini tuppaa jäämään liian vähäiseksi. Suolaisen nälkään ovat hyviä nuo suolakurkut! :)

Sitten vähän muuta kuin herkutteluasiaa. Tänään oli todella mukava sää ja hapkido-treenitkin pidettiin ulkona. Olin ekaa kertaa uuden sykemittarini kanssa treeneissä. 1,5 h kulutti 560 kcal. Treenit eivät tällä kertaa olleet kovin rankat fyysisesti, koska teimme melko paljon vyötekniikkaa. Toki oli kunnon alkulämmittely, jonka aikana syke nousi jopa 180 ja lopussa oli vielä potkuharjoituksia. Keskisyke oli 136.

Sykemittarini näyttää myös paljonko aikaa kului tietyn sykealueen sisällä. Zone1 eli 60-70 % maksimisykkeestä olin 34 min, zone2 eli 70-80 % meni 23 min ja zone3 eli 80-90 % 11 min.. 19 min kului alle 60 %. Eli suurin osa ajasta kului alle 70 %. Huomenna ajattelin mennä taas tekemään kunnon kuntosalitreenin. :)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Uusi treenikaverini

Vähän pelkäsin vaa'alle nousua tänään, koska eilen tein taas melko rankan kuntosalitreenin pitkästä aikaa ja epäilin sen keräävän nestettä lihaksiin. Ja naisten vaivat ovat juuri päällä, joten sekin voisi nostaa vielä painoa. Mutta posiitiivisesti yllätyin, kun vaaka näytti lukemaa 60,3 kg. Miinusta siis 0,3 kg kahdessa viikossa, johon tosin sisältyi juhannus ja viikko pois kotoa. Hitaasti mennään, mutta ainakin on miinusta taas. BMI:ni on nyt laskenut numeron alemmaksi siitä kun aloitin. :)

Sain siskoltani vähän etukäteen valmistujaislahjaksi kuvanmukaisen sykemittarin, Suunto t4d. Siskoni on töissä paikassa, josta sai todella halvalla tuommoisen überhienon sykemittarin, joka lopetettiin tuotannosta. Sykemittari näyttää sykkeen lisäksi mm. sykealueet ja tallentaa treenitiedot, jotta niitä voi sitten myöhemmin tarkastella. Siihen saisi myös treeniohjelman, mutta en osaa sitä vielä oikein käyttää. Pitäisi opetella. Eilen pääsin ekaa kertaa kuntosalille tuon sykemittarin kanssa. Alku oli vähän sähläystä, mutta sain sen kuitenkin toimimaan haluamallani tavalla. Aikaa kului salilla 2 h 12 min, josta 40 min olin juoksumatolla. Tällä kertaa kävelin enemmän kuin yleensä, koska menin juoksumatolle vasta lihastreenien jälkeen, joten tehot eivät riittäneet enää pitkään juoksemiseen. Kaloreita kului 891 kcal.

Illalla tarkastelin KK:n ruokapäiväkirjaani ja tajusin, että olin ennen treenejä syönyt vain reilun 700 kcalin edestä. Eli kulutin kaikki syömäni kalorit ja vähän ylikin jo kuntosalilla. Mun pitäisi oikeesti alkaa syömään enemmän jo heti aamusta, jotta en ihan hirveän isoilla miinuskaloreilla joudu olemaan tai illalla syömään hirveitä määriä. Nälkä kuitenkin vaivaa vain todella harvoin. Ja tuntuu, että liikunta vain vähentää entisestään nälkää. Söin illalla kuitenkin vielä kahden munan munakkaan, juustoa ja purkin tonnikalaa. Näistä tuli yhteensä reilu 500 kcal lisää.

Nyt menen syömään tukevan aamiaisen ja toivon, että muistan syödä päivän mittaan enemmän kuin yleensä. :)

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Tavoiteaikataulu

En ole pitänyt oikein mitään tavoiteaikataulua, että milloin pitäisi päästä tavoitepainoon. Tänään kuitenkin tajusin, että olen valmistumassa (toivottavasti) elokuun lopulla, joten omissa valmistujaisjuhlissani olisi mukava olla jo hoikka ja nätti, tai ainakin tosi lähellä.

Valmistumiseeni on 8 viikkoa jäljellä ja pudotettavaa vielä noin 6 kg. Tämä tarkoittaisi laihdutusnopeudeksi 750 g per viikko. Kuulostaa melko paljolta, koska nyt on paino junnannut taas melko pitkään paikallaan ja muutenkin painoni putoaa melko hitaasti. Mutta päätän nyt kuitenkin yrittää.

Kuinka meinaan onnistua:
- hiilarit vähemmälle (mietin jopa joka-aamuisen ruisleipäni korvaamista jollain muulla, ehkä..)
- alkoholia on "pakko" juoda kahtena viikonloppuna, joten nämä viikonloput sallin itselleni, mutta pyrin juomaan kohtuudella. Muuten ei tippaakaan alkoholia!
- enemmän liikuntaa (hapkidosta ei saa olla enää kertaakaan pois, kuntosalille ja ryhmäliikuntatunneille pitää mennä useammin)
- karkit ja herkut sallittakoon noilla kahdella "pakollisella" viikonlopulla, mutta kohtuudella. Muut päivät täysin ilman.

Eiköhän näillä pääse alkuun. En pety, jos en ihan tavoitepainooni pääse valmistumiseeni mennessä, mutta painoa pitää silti lähteä nyt kunnolla tai ainakin kiinteytyä huomattavasti. :)

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Äkkilähtöristeily

Sain viime viikolla innostuksen katsella risteilyjä Tallinnaan. Löysinkin mukavanhintaisen Päivä Tallinnassa -risteilyn, 14e/hlö. Perjantaina varasin sitten matkan itselleni ja siskoni miehelle lauantai-illaksi. Siskoni joutui olemaan töissä sunnuntain ja tarvitsinhan minä jonkun kantamaan niitä kaikkia alkoholipulloja ja -tölkkejä, joita suunnittelin ostavani Tallinnasta. :D



Matka meni oikein hyvin. Lähtö oli lauantaina illalla, sunnuntaiaamulla poistuimme laivasta klo 7.00 ja pääsimme takaisin laivaan kolmen jälkeen. Tässä välissä kävimme kiertelemässä vanhassa kaupungissa sekä tietysti SuperAlkossa.


Vanhassa kaupungissa kierreltyämme kävimme SadaMarketissa syömässä aamiasta: pekonia, munaa, papuja, paahtoleipää, kurkkua, tomaattia ja teetä.











Lounaaksi söimme kananleikkeet riisillä ja salaattia. Annos maksoi vain 5e eli ei ollut mielestäni ollenkaan pahan hintainen ja oli maukasta. :)




Liikuntaa tuli vain hyötyliikunnan merkeissä: pari tuntia kävelyä Tallinnassa ja myöhemmin juomien kantamista SuperAlkosta laivaan. Kuvan mukaiset ostokset päätyivät minulle. Siskon mies osti 4 koppaa olutta, yhden lonkeroa, yhden vodka-kopan sekä muutamia pulloja ja lisäksi ostin kopan lonkeroa ja olutta myös äidilleni. Oli siinä raahaamista kahdelle. :)
(ja ei, en ole juomassa noita ihan yhdellä kerralla, uskon, että riittää toooodella pitkäksi aikaa..)

Laivalla tuli jonkun verran naposteltua sipsejä ja olutta. Sipsejäkin jäi vielä kotiintuomiseksi, joten nyt on taas mennyt pari päivää hieman turhan hiilaripainoitteisesti. Nyt kun olen omassa kotonani, niin pyrin taas välttämään liikaa huonoja hiilareita. Tänään oli painokin ihan ok lukemissa. Toivottavasti se nyt lähtee taas laskuun. :)

Tänään olen syönyt todella vähän. Muutamat täytelakut ja sipsien jämätkin saivat kalorit nousemaan vain reiluun 1100 kcaliin. Ei voi oikein kuumaa ilmaakaan syyttää, koska tänään ei ole yhtään liian kuuma ollut. Toisaalta naisten vaivani alkoivat tänään ja yleensä niiden aikana ei ruokaa tee mieli yhtään. En tiedä onko ihan normaalia. Huomenna pyrin syömään enemmän, vaikka ei mieli tekisikään. :)

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Tyytyväinen minä

"Muutin" eilen siskoni luo viikonlopun ajaksi ja pääsin täällä kokeilemaan painoani. Kuten aikaisemmin joskus olen kertonut, siskollani on täysin samanlainen vaaka kuin minulla, joten uskallan melko hyvin luottaa sen antamiin tuloksiin. Vähän jännitin aamulla, mitä vaaka mahtaisi näyttää, enkä osannut oikein arvioida mitään, koska juhannus oli viikko sitten ja tällä viikolla en ole päässyt kertaakaan kokeilemaan painoani, enkä ole myöskään Kiloklubiin jaksanut merkata syömisiäni. Mutta yllätys oli oikein mukava, kun vaaka näytti vähän 60 molempia puolia. Keskiarvoksi veikkaisin joku hieman reilu 60 kg. Eli paino ei ole noussut yhtään vaan hieman jopa laskenut. JES! En kuitenkaan merkkaa sitä tuonne, koska keskiviikkona on taas virallinen punnituspäivä ja silloin olen jo kotona oman vaakani luona.

Yksi syy tuohon painon putomiseen/pysymiseen on varmaan säännöllinen päivärytmi. Olen täällä toisella paikkakunnalla ollessani käynyt päivittäin tekemässä opinnäytetyötäni työnantajani toimistolla. Olen herännyt joka aamu suht aikaisin ja mennyt nukkumaan suht aikaisin. Aamun ja päivän olen tehnyt opparia ja illan rentoutunut. Syömiset ovat olleet säännöllisempiä, enkä mielestäni ole syönyt edes niin paljoa, mitä kotonani yleensä. Osittain kuumuuden takia, ei minulla ole edes nälkä ollut kovin usein. Vettä olen tosin juonut sitäkin enemmän. Liikkumiset on jääny melko vähäiseksi. Ainoastaan hyötyliikuntaa, kun kävelee bussipysäkille ja vaihtaa busseja yms. Olen kyllä kaikenkaikkiaan todella tyytyväinen itseeni. Uskon, että sitten kun pääsen tavoitepainooni ja alkaa ylläpitovaihe, ei se tule olemaan minulle kovin vaikeaa. :)

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Juhannuksen jälkeen..

Päätin jo ennen juhannusta, että vietän juhannuksen ajattelematta liikaa kaloreita tai laihduttamista. Olen tyytyväinen, mikäli paino ei ainakaan ole noussut. Nyt en tosin pääse vähään aikaan punnitsemaan itseäni, koska olen Miehen luona toisella paikkakunnalla. Vielä en tiedä, milloin olen menossa takaisin omaan kotiini. Todennäköisesti siis en myöskään pääse punnitsemaan keskiviikkona virallista painoa. Vähän jännittää olla ilman vaakaa, koska ei tiedä yhtään, että onko painoa tullut lisää vai ei. Toisaalta ihan mukava olla välillä pidempi aika ilman vaakaa ja katsoa, miten se vaikuttaa. Kiloklubiin meinaan silti kirjata kaikki ruuat tällä viikolla. Juhannuksen ruuat jätän suosiolla merkkaamatta. Luulisin kyllä, ettei kovin pahasti mennyt.

Juhannus meni siis mukavasti mökkeillessä saaristossa. Mielestäni on aivan ihanaa olla mökillä, jossa ei ole sähköä tai juoksevaa vettä. Kaikki ruuat lämmitetään grillissä, sauna toimii puulla ja vesi pitää kantaa kaivosta. Seurassamme oli myös kaksi ulkomaalaista (olen kansainvälinen tuutori koulussani), jotka nauttivat myös täysillä koko viikonlopun. Ja aurinko paistoi koko juhannuksen! (On muuten todella vaikea puhua suomea sen jälkeen, kun on koko viikonlopun puhunut vain englantia :D )

Perjantaina tuli juotua alkoholia jonkun verran, mutta mielestäni ei kuitenkaan mitenkään liikaa. Lauantaina meni vielä yksi lonkero ja hieman vodkaa, mutta todella vähän. Ruokaa tuli syötyä melkein koko ajan, kuitenkin melko terveellisiä grillailuja (lihaa, sieniä, pekonia) ja uusia perunoita kunnon voin kanssa. Makkaraa en itse syönyt ollenkaan vaikka sitäkin olisi ollut tarjolla. Tein myös itse hampurilaisia. Torstaina väsäilin jo hampurilaisiin sämpylät itse (valkoisesta vehnäjauhosta, hyi hyi - ensi kerralla teen jostain terveellisemmästä vaihtoehdosta) ja perjantaina tein jauhelihamössöä, josta paistoin sitte todella hyviä pihvejä. Lisäksi lehtisalaattia, tomaattia, suolakurkkua, juustoa ja hampurilaismajoneesia, jonka olisi voinut jättää pois, jos olisi halunnut syödä terveellisemmin. Mutta mielestäni melkein jopa parempi hampurilainen kuin hesen ja mäkkien hampurilaiset.

Yritän tässä joku päivä laittaa kuvia juhannuksen vietosta. Vielä ei minulla kuitenkaan ole niitä koneellani. :)

Käykäähän muuten katsomassa blueberryn Pudotuspeli-blogissa on arvonta käynnissä! :)

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Kuulumisia

Kylläpäs taas on ollu monta hiljaista päivää kirjoittamisen osalta. Yritän jatkossa hieman useammin. :)

Torstaina vaatetutkailujen jälkeen lähdin kuntosalille. Olin ensin tunnin verran kuntosalilla, josta juoksin juoksumatolla 20 min (2 min kävely - 10 min juoksu - 4 min kävely - 4 min juoksu) ja loppuajan lihaskuntoa. Tämän jälkeen menin pilates tunnille ja illalla oli vielä 1,5 h hapkido treenit tällä kertaa ulkona. Harjoittelimme potkuja ja lyöntejä ohikulkevien ihmisten pällistellessä meitä. :)

Perjantaina olin isovanhempieni luona leipomassa. Siellä muistin taas yhden heikkouksistani, nimittäin raaka taikina. En tiedä mikä siinä on niin hyvää, mutta sitä pitää vaan koko ajan mutustella.. :D Perjantai meni melko hiilaripitoisesti siis, kun leivoimme pikkupizzoja ja niitä tuli syötyä myös muutamia. Pitihän niiden laatu nyt testata. Liikuntaa tuli sen verran mitä pyöräilin isovanhempieni luo ja takaisin, noin 3km per suunta.

Lauantaina söin melko huonosti ja illalla tuli kaverin synttäreillä juotua sitten vielä huonommin. Liikuntaakaan ei tullut juuri ollenkaan. Mutta ainakin oli hauska ilta ja sen jälkeen jaksaa jatkaa taas tiukempaa linjaa.

Sunnuntai meni sitten melko väsyneenä ja ruoka oli todella hiilaripainoitteista taas. En kuitenkaan usko, että kalorit silti olisivat liikaa. Eli määrä oli ok, mutta laatu ei, tosin on täysjyväruisleipä nyt paljon parempi kuin joku toinen hiilarimättö. Liikuntaakaan ei tullut taaskaan yhtään.

Maanantaina suunnittelin jo meneväni hapkidoon, mutta jostain syystä väsymys iski juuri kun piti lähteä, joten sekin jäi välistä. Ja ruokailut oli taas melko hiilaripainoitteisia. Jotenkin tuo hiilari oli ottamassa valtaa ja sitä himoitsi yllättävän paljon.

Eilen sitten pääsin vihdoin taas liikkumaan. Poljin kuntosalille, jossa olin ensin 45 min Pilateksessa ja tämän jälkeen vielä kuntosalilla. Juoksin (hölkkäsin) juoksumatolla kokonaiset 30 min yhteen putkeen! (katsoen samalla Suurinta Pudottajaa!) Olin todella tyytyväinen itseeni. Suunnittelin ensin, että juoksen 10 min ja kävelen hetken ja juoksen uudelleen jne.. Mutta 10 min kohdalla ei väsyttänyt ollenkaan vielä, joten jatkoin vielä ajatellen, että juoksen vielä muutaman minuutin. Muutama minuutti vaihtui sitten toiseksi 10 minuutiksi, jonka jälkeen päätin, että juoksen vielä 10 minuuttia ja sitten saa riittää. Juoksin ensin 27 min nopeudella 7 km/h, sitten 2 min 8 km/h ja lopuksi vielä 1 min 9 km/h. Ja olo oli ihan mahtava. Tuntuu, että tuolla 7 km/h vaihdilla jaksaisin juosta vaikka maailman ääriin saakka. Tämän jälkeen tein vielä 45 min lihaskuntoa ja kävin saunassa pitkästä aikaa. Ruokailujen suhteen meni myös ihan loistavasti. Nyt ainosastaan kuitujen pallo jäi keltaiseksi. Hiilarit jäivät melko vähäisiksi ja proteiinia ja hyvää rasvaa oli riittävästi. KK josain vaiheessa meinasi jo herjata liiasta proteiinista, ja sitä se ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt. Tein treenien jälkeen hyvän proteiinipitoisen "ruuan": purkki tonnikalaa ja 100 g raejuustoa sekaisin, nom.

Tänään on virallinen punnituspäivä ja vaaka näytti 100 g miinusta viime viikosta, eli painoni on nyt 60,6 kg. Ei mikään hirveän suuri pudotus, mutta ainakin suunta on oikea. Ja luulen, että tuo lauantaisen juhlan takia paino ei pudonnut tämän enempää. Mutta olen tyytyväinen, miinusta tuli, enkä ole kuitenkaan liian ankara ollut itselleni. :)

En usko ensi viikon punnituksenkaan olevan kovin paljon miinusta, koska nyt on juhannus-viikonloppu tulossa ja olemme menossa mökille ja siellä tulee varmaan taas syötyä ja juotua enemmän. Mutta olen tyytyväinen, jos paino ei ainakaan nouse. :)

torstai 16. kesäkuuta 2011

Vaatetavoitteita

Mulla on pitkään ollut yksi iso pahvilaatikollinen vaatteita, jotka olen joskus laittanut syrjään odottamaan parempia aikoja. Tänään innostuin katselemaan, mitä kaikkea tuo pahvilaatikko sisälsikään. Tein kolme pinoa noista vaatteista. Yksi pino on sellainen, että vaatteet menevät päälle, mutta puristavat ja jenkkakahvat tursuilee. Toinen pino on sellainen, jossa vaatteet eivät mene ihan päälle, mutta melkein. Ja kolmannessa pinossa on vaatteita, jotka eivät ole vielä vähään aikaan mene päälle ollenkaan. Siellä oli myös joitain koko 34 olevia vaatteita ja saa nähdä meneekö sen kokoinen minulle enää koskaan. Mutta siellä ne odottavat nyt. :)

Ekan pinon vaatteita ajattelin sovittaa muutaman miinuskilon päästä uudelleen, joten kun paino on 58,x kg, niin saan kokeilla noita vaatteita uudelleen. Toisen pinon vaatteet tulevat varmaan käyttöön kun on siitä pari kiloa vielä karissut, eli jossain 56,x kilon kohdalla ja viimeinen pino, kun pääsen tavoitteeseeni eli 55 kg. En tiedä paljonko kropassani tapahtuu muutoksia parin miinuskilon jälkeen, mutta toivottavasti sen verran, että saisin uusia vaatteita. Enkä tiedä olenko tyytyväinen kroppaani vielä tuossa 55 kilossakaan, mutta se on nyt ainakin ensimmäinen tavoite. :)

Sain tuolta pahvilaatikosta nyt jo käyttööni yhden farkkuhameen ja yhden t-paidan, joka tulee kyllä vain kotikäyttöön, ei sillä ulos kehtaa lähteä. Ja osan vaatteista laitoin muovipussiin ja annan äidille ja pikkusiskolle, koska en itse tykkää niistä ja tuskin tulen niitä enää käyttämään. Jos ei äiti ja pikkusisko huoli, ni saakoon mennä vaikka roskiin. :)

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Punnituspäivä

Paino oli tänään sama kuin kaksi viikkoa sitten (eli 60,7 kg), ja olen suht tyytyväinen. Viime viikolla meni kolmena iltana alkoholia ja herkkuja. Nyt olen taas päässyt takaisin laihduttamisen pariin ja tästä on hyvä jatkaa. Ainakaan ei tullut plussaa viime viikosta. :)

Tänään aamulla olin jo BodyPumpissa. Eilen aamulla olin spinningissä. Olen jotenkin tykästynyt noihin aamu-seitsemältä pidettäviin tunteihin, koska sitten saan itseni ylös jo ajoissa. Tosin pienet päikkärit olen molempina päivinä ottanut, koska ei silmät meinaa muuten pysyä auki iltaan saakka.

Nyt suunnittelin, että menisin kokeilemaan tänään vielä PACE-tuntia. En ihan tarkkaan tiedä mitä se on, mutta ilmeisesti kierretään erilaisia laitteita ja yhdessä laitteessa ollaan tunnista riippuen 30 sek - 1 min.. Ja jos jaksan, niin jään sen jälkeen vielä kokeilemaan Fiesta tuntia, joka pitäisi olla suht helppo, mutta hikinen tanssillinen tunti, joka kohottaa kuntoa hyvin. :)

Ruokailut on mennyt tällä viikolla suht hyvin, tosin olen syönyt taas liian vähän kulutukseen nähden. Mutta mikään nälkä ei silti ole ollut. Eilen menin spinning tunnille syömättä yhtään mitään ennen sitä. Tunti meni hyvin ja yllätyin kuinka hyvin jaksoin polkea, mutta tunnin jälkeen tuli hirveän paha olo, joka lähti pois, kun pääsin kotiin syömään. Pitää muistaa ensi kerralla, että edes jotain syö ennen tuntia. Tänään söin pienen banaanin ennen BodyPump tuntia ja se menikin ihan hyvin. Ei tullut pahaa oloa, mutta hirveä nälkä oli kyllä kun pääsin kotiin.

Kokkailin eilen kaalikeittoa. Tykkään itse kaalikeitosta (ja kaalista ihan missä muodossa vain) ihan suunnattomasti. Ja kun se on vielä vähäkalorista, niin ihan täydellistä. Kaalikeittooni tuli tällä kertaa vain kaalia, porkkanaa ja sika-nauta jauhelihaa. (en ole koskaan laittanut mitään riisiä/perunaa, kuten jotkut ruokaohjeet neuvovat) Lisäksi mausteina siirappia, ruususuolaa, mustapippurirouhetta ja lihaliemikuutio (ja jauhelihan maustoin jauhelihamausteella). Tuosta määrästä syön todennäköisesti taas aika pitkään. Yhdessä (melko suuressa) annoksessa on vain 295 kcal. :)

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Rasvaprosentti

Löysin tällaisen sivuston, jossa voi laskea oman rasvaprosenttinsa. Valitettavasti sivusto on englanninkielinen enkä ainakaan itse löytänyt paikkaa, josta mittojen syötöt olisi voinut vaihtaa kg/cm.. Mutta google on kiva apu tässä ja sinne kun syöttää esim. paino "60.7 kg to lbs", niin se antaa suoraan vastauksen, samoin vyötärö "78 cm to inches", niin tulee taas suoraan vastaus jne.. :)

http://www.sheerbalance.com/fitness-section/exercise-resources/body-fat-percentage-calculator/

Tuo antaa minulle saman tuloksen kuin oma vaakani, joka mittaa rasvaprosentin. En tosin ihan täysin luota näihin, mutta antaa suuntaa kuitenkin. :)

Otin tänään muuten itsestäni myös kuvat. En aikaisemmin jostain syystä halunnut ottaa, mutta nyt päätin, että haluan itsekkin sitten tavoitepainossani vertailla ennen/jälkeen kuvia, joten oli pakko nuo ennen-kuvat ottaa. Vielä vähän aikaa kerään rohkeutta, että laittaisin ne tännekkin näkyville.. :)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Liikuntapäivä

Eilinen oli otsikon mukaisesti oikein kunnon liikuntapäivä. Hyvä niin, koska tällä viikolla tuo liikunta on jäänyt melko vähäiseksi.

Meillä oli eilen hapkidon kesäkauden avajaiset rannalla. Lähdin klo 10 polkemaan noin 14,5 km matkaa, joka kesti pyöräillä noin 45 min. Mielestäni melko hyvää vauhtia menin. Rannalla oli ensin parin tunnin treenit ja sen jälkeen pelailimme puolisentoista tuntia vielä lentopalloa. Sitten pääsimme saunaan ja uimaan ja vedessäkin tuli polskuteltua melko kauan. Saunan jälkeen (ihan kun ei muutenki olis ollu kuuma) noin puoli viiden aikoihin, lähdin polkemaan takaisin kotiin ja kävin Lidlin kautta, joten matkaa kertyi noin 15 km.

Hetken sain kotona levähtää ennen kuin siirryin taas pyörällä liikkuen syömään espanjalaisen illallisen. Mulla on espanjalainen tuutoroitava, joka valmisti illallista suurelle porukalle. Sinne tuli matkaa noin kolmisen kilsaa per suunta. Ruoka oli todella hyvää. Alkupalaksi patonkia, jossa oli päällä tomaatti-oliiviöljyseosta ja siihen sai päälle laittaa vielä kinkkua tai omelettia (jossa oli perunaa ja sipulia). Lisäksi saimme lasilliset sangriaa, joka oli muuten ihan eri makuista kuin jostain baareista saatava sangria, paljon parempaa. Pääruokana oli paellaa ja jälkiruuaksi vielä jotain espanjalaista kiisselintyylistä herkkua. Oli todella hyvää. Join lisäksi pari lonkeroa (hyi minä, join perjantainakin neljä lonkeroa kaverin valmistujaisjuhlissa).

Kaikenkaikkiaan pyörällä tuli liikuttua noin 35 km, hapkidotreeniä 2 h, lentopalloa 1,5 h, uimista+saunomista 1,5 h.. Olen erittäin tyytyväinen. :)

Tänään ajattelin mennä taas kuntosalille, mikäli nuo vesikellot (tai se, mitä niistä on jäljellä) eivät satu kun koitan laittaa lenkkareita jalkaan ja lisäksi pilates tunnille. Ja päätin että nyt saa taas juomisetkin vähentyä, kun tällä viikolla on ihan liikaa alkoholia kulunut. (tosin ensi lauantaina on kaverin synttärit, eli pitää taas hieman maistella, mutta koitan pitää sen vähäisenä.)

perjantai 10. kesäkuuta 2011

huoh

Pahoittelen parin päivän hiljaiseloa. Liikunta on ollut todella vähäistä edelleen noiden vesikellojen takia. Keskiviikkona unohdin täysin punnita itseni ja eilen en viitsinyt, kun keskiviikkoilta meni melko kosteissa tunnelmissa aamuun saakka. Tänäänkin vaaka näytti vielä ihan hirveitä lukemia, joten päätin, että merkkaan seuraavan virallisen painon vasta ensi keskiviikkona punnituspäivänä.

Ruokailut on mennyt ihan ok. Melko vähän on tullut syötyä, mutta suunnilleen terveellisesti kuitenkin. Nyt yritän tsempata tuon liikunnan kanssa vielä, niin eiköhän se paino lähde taas laskuun. Ja vettä juon paljon. :)

Ja tervetuloa kaikki uudet lukijani. :)

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Vesikelloja

Sain sunnuntain juoksusta hirveät vesikellot isovarpaisiini sekä kantapäihin. Ei ilmeisesti kenkäni tykännyt juoksusta pitkästä aikaa. Nyt ei pysty mitään kenkiä (sandaaleita lukuunottamatta) laittaa jalkaan, joten liikunta on jäänyt eilen ja tänään todella vähäiseksi. Tänään jo suunnittelin meneväni kuntosalille, koska vesikellot ovat pienentyneet, mutta kun kokeilin laittaa sisäpelikenkiä jalkaan, niin kantapäiden vesikelloihin sattui ihan liikaa.

Aikaisemmin ei olisi haitannut yhtään, jos olisi liikunnasta tullut parikin vapaapäivää, mutta nyt tuntuu, että alan hyppiä jo seinille, koska ei pääse liikkumaan normaalisti.

Painokin oli tänään jostain syystä ihan hirveän korkealla. Tiedä sitten, että mistä sekin mahtaa johtua. :(

Noh, täytyy antaa vesikellojen parantua kunnolla ja sillä välin pitää huolta, että tulee ainakin syötyä terveellisesti.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Haaste

Sain Vyölaukun vangilta (vaikean) haasteen listata neljä positiivista asiaa omasta ulkonäöstäni.

Hmmmm;

* Pidän omista käsistäni. Sormeni ovat suht pitkät ja sirot (olivat joskus vieläkin sirommat, mutta edelleen tykkään niistä). Samoin ranteeni.

* Pidän sääristäni ja pohkeistani. Pidän mielelläni hameita, koska silloin sääreni vie ehkä huomion keskikropasta pois. (toivon ainakin) :)

* Pidän hiuksistani. Minulla on luonnostaan kiharat, pitkät hiukset ja niille pystyy tekemään vaikka mitä. (toisaalta ihan hirveät hoitaa välillä).

* Kai tissit voisi mainita kans. Pidän omista tisseistäni. Ne ovat sopivan kokoiset ja toivon, etteivät ne pienenisi tässä laihdutuksen yhteydessä.

Melkein kaikilla näyttäisi tämä haaste olevan jo käynyt, joten haastan kaikki lukijani, joita ei vielä ole haastettu. :)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Mä juoksin 22min!!

Päädyin sitten kuntosalille jumppien sijaan. Aloitin lämmittelemällä juoksumatolla ja päätin testata oman kuntoni siinä samalla. Kävelin ensin 3 minuuttia ja aloin juosta. Juoksin kokonaiset 10 min, kunnes päätin taas kävellä hetken. Kävelin 3 min ja tämän jälkeen juoksin vielä 12 min!! Juoksin tänään siis yhteensä 22 min, eikä nuo tuntuneet edes kovin pahalta. Olisin varmaan jaksanut jonkun verran enemmänkin vielä. Olen todella tyytyväinen itseeni. Normaalisti kuntosalilla lämmittelen muutaman minuutin juoksupyrähdyksillä. :)

Tein lämmittelyn jälkeen tunnin mittaisen treenin yläkropalle: kädet-rinta-selkä-vatsa. Se oli vähän tutustumista tuohon uuteen kuntosaliin, joten ihan täysillä en vetänyt. Hyvältä tuntui kuitenkin! :)

Olen myös tänään pohtinut syömisiäni. Minulle jää todella usein iltaan suuri kasa kaloreita syötäväksi. Tuo 1500 kcal on vaikea saavuttaa ja yleensä iltaisin joudun pakottamaan itseni syömään enemmän kuin olisi nälkä. Tällä hetkellä juon nyt proteiinijauhe-maitosekoitusta. Tämä mukaan laskettuna on päivän kalorit vasta reilu 1000 kcal. Saisin lähes 500 kcal, jos tekisin todella täyttävän smoothien, johon laittaisin enemmän oliiviöljyä. Mutta kun se on niiiin täyttävä, niin ei tee yhtään mieli. Tää proteiinijuoma jo täyttää aika hyvin. Pitää siis alkaa aamuisin ja päivän aikana syömään hieman enemmän, ettei iltaisin tarvitsisi aina ahtaa itseään ihan täyteen. :)

//EDIT: tuli mieleen että miksei sitä samantien tekisi smoothien, johon laittaa tuon proteiinijauheen mukaan. Ehkä ens kerralla sitten. :)

Treeni- ja ruokayhteenveto

Huh, tällä viikolla on tullut ihan hirveesti liikuttua.

Maanantaina
- BodyCombat 60min
- Spinning 50min

Tiistaina
- Rantalenttistä 3h

Keskiviikkona
- BodyPump 60min

Torstaina
- BodyPump 60min
- BodyCombat 60min

Perjantaina ansaittu lepopäivä

Lauantaina
- Spinning 60min

Ja tänään olisi vielä tarkoitus mennä kuntosalille käymään. Tai sitten reisi-, vatsa-, pakaratreeniin ja pilatekseen kuten viime sunnuntainakin. :)

Ruokailukin on mennyt todella hyvin tällä viikolla. KK:n mukaan. Eilen meni huonommin, kun olin isovanhempieni luona lähes koko päivän pelailemassa korteilla ja siellä tuli pitkästä aikaa syötyä suklaata. Toisaalta ruokana oli hyvää uunilohta ja salaattia. Torstainakin tuli ihan liian vähän syötyä (hedelmiä ja kasviksia). Perjantai oli lepopäivä, joten kaloritkin jäivät vähän vähäisemmäksi. Enemmän olisi voinut syödä. Perjantaihin kaloreihin mahtui myös yksi puikkojäätelö (103kcal). Ja tuo sunnuntai on nyt suunnitelma tälle päivälle. Kuituja pitäisi saada vielä lisää. :)

torstai 2. kesäkuuta 2011

Uudet mitat

Tänään otin sitten vihdoin uudet mitat ja pientä kutistumista koko kropassa on havaittavissa. Olen ihan tyytyväinen, koska itse en näe mitään muutosta aikaisempaan, mutta mittanauha kertoo totuuden. :)

Päivitin mittani tuonne sille tarkoitetulle sivulle, mutta tässä vielä tähänkin:


Reisi: 57cm (-1cm)
Takapuoli: 97cm (-1cm)
Jenkkakahvat: 94cm (-2cm)
Vyötärö: 78cm (-1cm)
Rinta: 90cm (-1cm)
Rinnan alta: 80cm
Hauis: 29cm

Paino: 60,7kg

Otin mitat nyt myös rinnan alta ja hauiksesta. Noita en viime kerralla ottanut. Eli reilun kuukauden ajalta on noin sentin verran lähtenyt melkein joka puolelta kehoa. Erityisen tyytyväinen olen tuohon jenkkakahvojen pienentymiseen. En tiedä onko jenkkakahvat pienentyny vai etupuolelta masu kiinteytynyt, mutta tyytyväinen olen molempiin. :)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Verenpainemittausfobia?

Aargh.. Onkohan tommosta fobiaa olemassa, että pelkää (tai jännittää ihan sikana) verenpaineen mittausta..? Mä en oo mielestäni koskaan saanu normaaleja tuloksia, ku oon lääkärillä käyny mittaamassa. Reilu vuosi sitten olin vaihto-oppilaana Irlannissa ja siellä minulla todettiin, että on aaaivan liian korkea verenpaine. Sitä tutkittiin jonkun verran, mutta sydämessä eikä munuaisissa ollut mitään vikaa.. Tämän takia päädyin sitten ostamaan oman verenpainemittarin, jotta voin itse päivittäin seurata sitä.. Ja ihan normaalia näyttää melkein aina, kun itse saan rauhassa mitata.

Tänään naisten lääkärillä minulta mitattiin taas verenpaine ja se huiteli ekalla kerralla jossain 177/104 -lukemissa. Pulssikin oli 115.. Ei ehkä ihan normaalia.. Pienen tauon jälkeen verenpaineeni laski "jopa" 155/90-jotain... Pulssi edelleen sadan paikkeilla.. Mulla alkaa jostain syystä aina sydän hakkaamaan ja tulee melkein rinnasta ulos kun lääkäri mainitsee verenpaineen mittauksen. Muuten olen ihan normaali, rento lääkärin luona. En ymmärrä, miksi sydämeni alkaa niin kovasti hakkaamaan, juuri tuo verenpaineen mittauksen aikana. Ei se kuitenkaan satu millään tavalla. Kotona mittasin vielä omalla mittarillani ja lukemaksi sain 120/71, pulssi 84. Mittarini on Instrumentariumista ostettu Microlife BP A100 ja myyjän mukaan todella hyvä ja tarkka perusmittari.

Osittain korkean verenpaineen takia olen myös jättänyt "normaalin" pöytäsuolan kokonaan pois ja siirtynyt käyttämään pelkästään ruususuolaa (tai välillä merisuolaa). Siinä kun on kaikki mineraalit ja muut tallella ja niiden avulla pitäisi verenpaine pysyä normaalilukemissa. (vaikka minulla se on muutenkin normaalilukemissa, jos ei lasketa noita muutamia lääkärillä mittauksia). Muutenkin ruokailutottumuksista on ollut tarkoitus tehdä jonkunlainen postaus josain vaiheessa. :)

Aamupaino

Aamupaino oli tänään 60,7 kg.. JES! Pudotusta siis 0,6 kg viime viikosta!! Parin viikon sisällä toivottavasti päästään jo uudelle kymmenykselle! :D Suunnittelin tänään ottavani taas uudet mitat, mutta teen sen hieman myöhemmin. Nyt pitäisi mennä suihkuun ja naisten lääkärille käymään. :)

Olin tänään aamulla taas ahkera ja kävin BodyPumpissa klo 7.00.. Sieltä jää aina niin mielettömän hyvä fiilis koko päiväksi ja herää varmasti. Ja rasvaakin toivottavasti palaa paljon, kun ei kunnollista aamupalaa syö, vaan jotain pientä vain ja pumpin jälkeen täydentää varastot. :)

Palaillaan illemmalla. Aurinkoista päivää kaikille! :)

tiistai 31. toukokuuta 2011

Maitosmoothie

Tänään on ollu melko väsy (tai saamaton) olo. Päätin pitää lepopäivän, koska eilen tuli melko rankka treeni. Tosin illalla sitten päädyin kuitenkin pelaamaan rantalentopalloa kolmeksi tunniksi. Se oli kuitenkin melko rauhallista, joten kunnon treeniksi en tuota ehkä laskisi. Mukava lepopäivän piristys. :)

Kokeilin nyt illalla tehdä smoothien mehun sijasta maitoon ja yllättävän hyvää tuli. En itse juo maitoa ollenkaan "raakana", koska en pidä sen mausta. Todella harvoin ostan edes maitoa kotiin. Nyt kuitenkin ostin, kun tilasin netistä proteiinijauhetta (kerron siitä lisää myöhemmin, kunhan pääsen maistamaan) ja ne suositeltiin sekoitettavaksi maitoon. Yritän lisätä hieman maidon käyttöä nyt smoothieiden ja proteiinien yhteydessä. Maito on iskukuumennettua kevytmaitoa, joten pitäisi säilyä vähän pidempään. :)

Huomenna aamulla suunnittelin meneväni taas aamu-BodyPumppiin klo 7.00.. toivottavasti pääsen taas yhtä helposti ylös kuin viime perjantaina. :)

maanantai 30. toukokuuta 2011

Reeniääää

Viikonloppu meni melko hyvin liikuntojen puolesta. Lauantain päätin pitää lepopäivän ja sunnuntaina kävin reisi-, vatsa-, pakaratreenissä ja heti perään pilates 1. Oli ihan mahtava olo noiden jälkeen.

Yleensä, jos menen kahdelle jumppatunnille peräkkäin, pyrin siihen, että toinen on esim lihaskuntoa ja toinen rauhallisempi esim pilates tai jooga.. Tänään kuitenkin tein poikkeuksen. Eka tunti oli suhteellisen rankka BodyCombat, johon rakastuin viime viikolla ja sen jälkeen vielä 50min spinning. Molemmat ovat melko rankkoja kunnonkohottajia ja rasvanpolttajia. Olo oli väsynyt (ja hyvin hikinen) tuntien jälkeen, mutta kyllä kannatti. 

Noiden tuntien välillä oli 15min tauko, jolloin söin banaanin, jotta jaksan spinninginkin vetää täysillä. Kuntoilun jälkeen tein iltapalaksi taas smoothieta. Kalorit ovat tänään KK:n mukaan vajaa 1400kcal ja treeneihin meni KK:n mukaan melkein 800kcal, joten paljon enemmän voisi syödä näinä treenipäivinä. Mutta jostain syystä olen tyytyväinen, enkä ole edes nälkäinen enää. Huomenna pitää sitten tankata enemmän ruokaa, jotta ei säästöliekille joudu ja laihtuminen jatkuu. Tänään vaa'assa vilahteli jo 60,x numeroita. :)

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Kimppadiili - kuntosalikortti halvalla!

Nyt on Kimppadiilillä tarjous LadyLine-hyvinvointikeskukseen 2 kuukauden superkortti vain 40e (normisti melkein 300e!!). Diili on voimassa 31.05.2011 08:00 asti. Itse ostin jo omani ja kun superkorttini Motivukseen loppuu, niin siirryn kokeilemaan tuota paikkaa. Olen jo niin täpinöissäni, koska saan koko kesän ajan kuntoilla ihan urakalla. :D Tuohon korttiin siis sisältyy kaikki jumpat ja kuntosalin käyttö.

www.kimppadiili.fi (Siellä on todella moneen eri kaupunkiin tuo tarjous.)

perjantai 27. toukokuuta 2011

Ihana aamuherätys

Ahhh, nyt on niiiin hyvä olo. Heräsin tänään jo klo 6.30 (!!) ja menin aamun BodyPump tunnille klo 7.15 (!!). Söin ennen tuntia vain yhden banaanin ja sillä jaksoi oikein hyvin. Ja herätti tosi hyvin. Olen yleensä todella aamu-uninen, joten nyt kun kello ei ole edes kymmentä vielä, olen jo pirteänä ylhäällä ja suunnistan koululle myöhemmin opparitapaamiseen.

Eilen kokeilin ensimmäistä kertaa BodyCombattia ja se oli niiin sellainen tunti, jota olen kaivannutkin. Toki Hapkidossakin on paljon lyönti- ja potkuharjoituksia, mutta tuolla sai oikein täysillä vetää. Arvelen, että paino putosi muutaman kilon jo pelkästään hikoilun takia. :D

Nyt edessä odottaa jo malttamattomana "toinen" aamupalani:

- 2 ruispalaa
- 1 tl oliiviöljyä / leipä
- lehtisalaattia
- 1 tomaatti
- 100g raejuustoa

Yht. 337 kcal

torstai 26. toukokuuta 2011

Tahtoooo

Olen pitkään jo haaveillut omasta sykemittarista. Haluaisin sellaisen, joka kertoo, millä sykealueella minun kannattaa liikkua, jos haluan polttaa rasvaa, tai jos haluan kohottaa kuntoa tms. ja myös säilyttäisi tuloksia jonkun verran. Olisi myös kiva, jos sykemittarista saisi tiedot halutessaan siirrettyä tietokoneelle. Mutta kun ne maksaa niiiiin hirveästi ja opiskelijalla ei kauheesti ole varaa mihinkään ylimääräiseen. Olenkin nyt miettinyt, että jos tuo sykemittari olisi sitten lahja itselleni, kun valmistun kesän jälkeen. Tai ekasta palkasta voisi tuon ostaa, jos ei valmistumisen aikaan heti ole rahaa. Olisi ihan hyvä tsemppari tekemään tuota opinnäytetyötäni. :)

omena-päärynä-pellavansiemen-
auringonkukansiemen-oliiviöljy-mehu-smoothie
Olen eiliseen päivään melko tyytyväinen. Oli ukkini seitsemänkymppiset ja oltiin isovanhempien luona sitä sitten juhlistamassa. Join kolme lasia viiniä kun oli "pakko", mutta onnistuin välttämään suklaat ja karkit, jotka olivat pöydällä huutamassa "Syö meidät!". Tosin sitten kun isoäitini työnsi käteeni kaksi sukulakua (olivat juuri olleet laivalla) niin oli vaikea kieltäytyä, joten söin sitten yhden sukulakun. Toisen annoin pikkusiskolleni, vaikka hänkin oli omat sukulakunsa saanut. Tuli todella huono olo tuosta sukulakusta. Olen ennen tykännyt todella paljon noista, mutta nyt se maistui vain ihan liian makealta. Söin pakolla tuon sukulakun loppuun. En kuitenkaan viitsi isovanhemmilleni sanoa, että olen herkut jättänyt vähemmälle, koska yritän saada painoa vähän pois, koska he ovat aina olleet sitä mieltä, että olen jo valmiiksi liian laiha.

Tein tänään uudelleen tuota samaa smoothie-aamupalaa, josta eilen kirjoitin ja nyt muistin ottaa jopa kuvankin. :)

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Täyttävä smoothie-aamupala

Ajattelin tänne laittaa taas yhden hyväksi toteamani Smoothie-reseptin. Valitettavasti kuvaa en muistanut ottaa ja nyt on melkein kaikki smoothie jo päässyt parempaan paikkaan.

- 1 omena
- 100 g säilykepäärynää (tuore olisi parempi, mutta tuota säilykettä nyt löytyi kaapista)
- 2 rkl pellavansiemeniä
- 1 rkl auringonkukansiemeniä
- 1 rkl extra-virgin oliiviöljyä
- 2 dl appelsiini-mango-mehujuoma
Yht. 377 kcal

Kaikki blenderiin ja sekaisin. Itse sain tuosta annoksesta lähes kolme lasillista smoothieta, eli melko paljon ja todella täyttävää. Puolitoista lasillista jaksoin helposti juoda ja nyt alkaa olemaan jo täysi. Hyviä rasvoja tulee siemenistä ja öljystä, ja kuituja (11g) siemenistä, mutta mikään noista ei pahemmin maistu smoothien joukossa, joten oiva tapa lisätä rasvaa ja kuituja päivään. :)

Punnituspäivä

Jes, paino tänään aamulla 61,3 kg elikkäs -100g viime viikkoon. Olen tyytyväinen, koska viime viikolla tuli syötyä ja juotua niin huonosti ja liikkuminenkin jäi melko vähäiseksi. Ja ainakaan ei tullut lisää painoa. :)

En ole vielä oikein sisäistänyt tuota, että painan jo alle 62kg. Jumitin siinä painossa toooodella kauan. Nyt ei ole viikon aikana tullut kertaakaan 62-alkavia tuloksia. Punnitsen siis itseni lähes joka päivä, mutta kirjaan ylös vain nuo keskiviikon punnitukset.

Hyvällä mielellä siis tähän päivään! :)

tiistai 24. toukokuuta 2011

Joogailua

Olin viime viikolla loppujen lopuksi vain noilla kolmella aikaisemmin mainitsemillani ryhmäliikuntatunneilla. En jaksanut pilates tunnille enää lähteä. Annoin pari päivää lihasteni rauhassa palautua ja sunnuntaina iski sitten flunssa ja eilinenkin meni vielä flunssan kourissa.

Tänäänkin on vielä flunssainen olo ollut hieman, mutta päätin kuitenkin mennä kokeilemaan Motivus Joogaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin joogaa, eikä todennäköisesti jää viimeiseksi. Tunnin aikana pohdin, etten oikein vielä tiedä pidänkö tuosta liikunnasta, mutta sen verran tehokkaalta se tuntui, että on pakko mennä uudelleenkin. Minulla kun on todella huono tasapaino ja keskikropan kestävyys, niin tuo on ihan täydellinen. Varmasti menen kyllä pilates-tunnillekkin joku päivä. Ja BodyCombattia haluan ehdottomasti myös kokeilla.

Viikonlopun aikana tuli juotua alkoholia ihan liikaa. Pelkään, että huominen punnitus näyttää viikonlopun juomiset suurena plussana painossa. Nyt kun olen takaisin omassa kotonani, niin alkaa taas kunnon ruoka-, juoma- ja liikuntaremontti. :)

torstai 19. toukokuuta 2011

reeniä reeniä

Huomaan hyvin, ettei ole vähään aikaan tehnyt mitään kunnon lihaskuntoa.. Tiistain vatsa-selkätreenistä on vieläkin vatsalihakset kipeät. Eilen olin BodyPumpissa ja sen jälkeen vielä ihanassa tunnin syvävenyttelyssä. Olisin tosin kaivannut enemmän vatsalihasten venyttelyä tuonne syvävenyttelytunnille. Ennen BodyPumppia mietin, että jos jäisi sittenkin vain laiskottelemaan, kun vatsalihakset olivat kipeät, mutta sain kuitenkin itseni lähtemään tunnille ja tein pumpissa sitten vatsalihakset vähän rennommin. Tuskaa se oli tosin tehdä silti, kun on kipeät vatsalihakset ja silti pitää hieman rutistaa lisää niitä. Mutta fiilis oli mahtava näiden kahden tunnin jälkeen.

Luin iltalehdestä, mikä on Pippan (eli siis Cate Middletonin sisko) upean vartalon salaisuus ja vastauksena oli Pilates. Olin hetkeä aikaisemmin suunnitellut, että voisin tänään mennä pilates tunnille ja tuo uutinen vain innosti minua lisää. Suunnittelin myös, että ottaisin jokaviikkoiseksi tavaksi käydä ainakin kerran pilates tunnilla (tai jollain muulla vastaavalla kehonhallintatunnilla). Jos vaikka itsellänikin olisi joskus vielä noin upea kroppa. :)

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Punnituspäivä taas

Olin tänään ihan varma, että paino huitelee taas jossain korkealla, kun tässä on nyt tullut todella huonosti syötyä ja liikuttua.. Olen siskoni luona tämän viikon ja ruoka on ollu ihan liian hiilaripainoitteista. Lisäksi eilen olin pitkästä aikaa taas ohjatulla liikuntatunnilla, joten arvelin, että kroppani olisi täynnä nesteitä.. Mutta vaaka näytti 61,4 kg eli taas -0,3 kg.. Jes! Siskollani on täysin samanlainen vaaka kuin minulla, joten luotan, että se näyttää myös samaa kuin oma vaakani.

Hain vihdoin eilen tuon aikaisemmin mainitsemani Motivuksen kuukauden superkortin ja nyt tulee varmaan seuraavan kuukauden aikana käytyä todella paljon noilla ohjatuilla liikuntatunneilla. Toivottavasti osaan pitää lepopäiviäkin. Valikoimaa on todella hyvin ja tekisi mieli kokeilla ihan kaikkea.. :D

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

kesäkesäkesä

Ihanaaaa, kesä tulee. Aurinko on jo monta päivää paistanut ihan täysillä.. <3

Jes, tänään oli aamupaino 61,7 kg.. Tuon verran on ollut jo muutaman päivän, ja nyt toivottavasti pysyy tuossa tai putoaa vielä alemmaksi. On tässä jo ihan tarpeeksi kauan katseltu noita 62,x lukuja. :)

Sain eilen vihdoin opinnäytetyötäni etenemään. Toivottavasti jatkuu tämä ahkeruus ja saan sen nopeasti valmiiksi. Tosin huomenna on koko päivän kestävät opiskelijabileet ja samoin lauantaina, joten näinä päivinä ei todennäköisesti tule tehtyä mitään. Ja sunnuntaina on pikkusiskoni syntymäpäivä, jolloin tuskin tulee tehtyä mitään. Eli tänää on pakko saada tehtyä paljon eteen päin ja sitten ensi viikolla vielä ahkerammin! Todella stressaavaa aikaa. Toisaalta minulla ei ole mitään muuta opiskeltavaa enää. Tuo oppari valmiiksi, niin olen valmis! (paitsi pitää kirjoittaa viime kesän työharjoittelusta raportti, mutta se on lähinnä vain sellainen, ettei sitä oikein voi feilata, kunhan saa jotain kirjoitetuksi)..

Muistakaahan ihmiset juoda paljon. Kuumalla ilmalla se on todella tärkeää! :)

maanantai 9. toukokuuta 2011

Viikonlopun jälkeen..

Viikonloppu meni liikuntojen suhteen oikein hyvin. Lauantaina oli taas yhden päivän Hapkido-leiri, eli liikuntaa tuli taas 5 tunnin edestä. Tosin tällä kertaa melko rentoa liikuntaa. Eilen (sunnuntaina) olin pari tuntia pelaamassa rantalenttistä kaveriporukalla. Samaisella porukalla ollaan todennäkösesti koko kesän ajan järjestämässä erilaisia liikuntajuttuja. Hauskaa yhdessäoloa ja liikuntaa. :)

Syömisetkin meni ihan ok. Lauantaina tuli syötyä melko leipä-painoitteisesti, kun otin leirille vain leipää ja pari hedelmää mukaan. Eilen olin äitienpäivän kunniaksi isovanhempien luona syömässä perunamuussia ja lihapullia ja leipäjuustosalaattia. Illalla söin puolikkaan lihapiirakan, jossa välissä pekonia ja tuorejuustoa. Ei ehkä ihan terveellisin vaihtoehto, mutta kalorit jäivät joka tapauksessa tosi vähäisiksi.

Juominen sen sijaan on ollut vähän huonoa. Vettä on tullut juotua ihan liian vähän ja lauantaina tuli juotua alkoholia enemmän kuin oli aluksi tarkoitus. Yllättäen krapulaa ei ollut kuitenkaan eilen ollenkaan. Olen toisaalta ylpeä lauantai-illasta, koska menimme kaverini luo ja matkalla kaikki muut kävivät hakemassa pitsaa tai kebabbia ja baarin jälkeen vielä uudelleen. Itse en ostanut kummallakaan kerralla mitään vaan tyydyin haistelemaan muiden herkkuja. :)

Stressaan tällä hetkellä todella paljon opinnäytetyötäni. Siirsin jo valmistumiseni elokuuhun, joten oppari pitää olla valmis viimeistään heinäkuun loppuun mennessä. Muutama kuukausi aikaa, mutta kun nyt on jo jonkun aikaa mennyt, etten ole saanut oikein mitään aikaiseksi, niin tuo muutama kuukausi kuulostaa todella lyhyeltä ajalta. Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja saada oppari etenemään.

Olen välillä peilin edessä seistessäni miettinyt, ettei minulla nyt niin hirveän iso kroppa ole. Olen muutamia kertoja nähnyt itseni jopa melko hoikkana. Mutta on myös päiviä, jolloin en pidä yhtään näkemästäni. Liian isot jenkkakahvat ja vatsa pömpöttää.. Haluan kiinteytyä just nyt heti!

Ainiin, semmoinen vielä.. Löysin tuollaisen mukavan paikan, josta saa halvalla kaikenlaisia tarjouksia. www.kimppadiili.fi. Yleensä siellä on yksi tarjous / päivä. Perjantaina ostin kuukauden superkortin Motivuksen kuntosalille ja jumppiin hintaan 25e!! Normaalisti tuo on 94e. Eli pääsen kuukauden ajan kaikkiin Motivuksen jumppiin ja kuntosalille. En millään malttaisi odottaa, että jo pääsisi. Nyt ei ole ollut aikaa vielä aloittaa. Toinen samanlainen paikka on www.citydeal.fi. Sielläkin on joskus ollut noita kuntosalikortteja todella halpaan hintaan. Kannattaa seurailla. :)

torstai 5. toukokuuta 2011

Täydellinen ruokapäivä

Minulla on tapana aamuisin suunnitella päivän ruoat Kiloklubiin, jotta näen paljonko voin syödä ja paljonko tulee kaloreita ja tietysti, että kaikki ne pallurat tulisi vihreiksi. Äsken suunnittelin mielestäni oikein hyvännäköisen ruokalistan tälle päivälle:

Aamupala (260 kcal):
- 2 ruisleipää
- 2 tl extra-virgin oliiviöljyä
- reilusti kurkkua
- 4 rkl raejuustoa

Lounas (124 kcal):
- 1 voissa paistettu kananmuna

Välipala (118 kcal):
- 1 banaani
- 1 keskikokoinen porkkana

Päivällinen (430 kcal):
- 1 annos aurajuusto-lihamureketta
- 100g raejuustoa
- 100g tuoretta kurkkua
- 100g suolakurkkua (tomaattini loppui eilen, joten pitää ottaa jotain muuta sen tilalle)

Iltapala (422 kcal):
- 100g katkarapuja
- 100g tonnikalaa öljyssä
- 100g herne-maissi-paprika
- 2 rkl pellavansiemeniä (jotka laitoin nyt aamulla veteen likoomaan)
- 2 keskikokoista porkkanaa

Koko päivä yhteensä: 1354 kcal. Vajausta tulee liikunnoiden kanssa reilu 800 kcal. :)
Rasvoja tulee 41%, ja rasvoista tyydyttyneitä 26%, proteiinia 31% ja hiilareita 27%. :)
Ja kaikki Kiloklubin pallurat siis vihreällä. :)

Tuntuu, että koko ajan saa olla syömässä ja silti tulee sopivan vähän kaloreita. :)

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Aamupaino ja aurajuusto-lihamureke

Aamupaino oli tänään 62,1 kg eli viime viikkoon -300g.. Tosin tässä 62,x painossa olen todella pitkään jo jumittanut, että saisi mennä jo tuon alle.. Täytynee tarkastella vielä paremmin, että mitä sitä laittaa suuhunsa.

Tänään innostuin kokkailemaan ja tuloksena tuli niiin hyvää aurajuusto-lihamureketta:

700g sika-nauta jauhelihaa
2 sipulia
2 kananmunaa
hieman kermaa
100 g "normaali"juustoa
50g aurajuustoa
1 tl ruususuolaa
1 tl mustapippuria
1 tl jauhelihamaustetta

Kaikki ainekset vain sekaisin ja uuniin 200 astetta joku vaja tunnin verran. Juuston voi halutessaan laittaa joko murekkeen päälle tai murekkeen joukkoon tai vähän molempiin. Kananmunat sekoitin ensin tuohon kermaan ja sen jälkeen kaadoin jauhelihan joukkoon. Aurajuustoa olisi voinut laittaa enemmänkin.

Jaoin annoksen 8 osaan, jolloin yhden annoksen kalorimäärä on Kiloklubin mukaan hieman reilu 300kcal.. Tänään söin murekkeen kanssa raejuustoa, kurkkua ja tomaattia ja tulin todellakin ihan täyteen. Koko ateria oli reilusti alle 400kcal ja hiilareita on todella vähän. Pyrin syömään pastaa/riisiä tms harvemmin, mutta niitäkin syön aina välillä. Tänään ei ollut sellainen päivä.

Tänään oli myös ninjailutreenit taas. Ennen treenejä oli tosi laiska olo ja harkitsin jo, että olisin jättänyt väliin, mutta nyt olen todella tyytyväinen, että sain raahattua itseni sinne - 1,5 tuntia mattopainitekniikkaa, jota yleensä on todella harvoin ja sitä kaipaisin paljon enemmän. Jäi todella hyvä fiilis treenien jälkeen (kuten aina).

Sain myös tänää pyöräni vihdoin. Se oli huollossa monta kuukautta, mutta nyt saan taas alkaa kulkemaan kaikki matkat pyörällä (talvisin käytän pääasiassa jalkojani, koska melko keskustassa asun, joten matkat eivät ole niin pitkiä, että pitäisi bussikortti niitä varten ostaa).

Nyt vielä vähän Suomen peliä ja pientä iltapalaa (omena ja/tai banaani) ja sitte unten maille. :)

tiistai 3. toukokuuta 2011

Vappu ohi!

Olin tällä kertaa vappua viettämässä ensin torstaina (kyllä, opiskelijat aloittaa vapun viettämisen jo vähän aikaisemmin) kantisbaarissani, tosin melko lyhyen ajan vain.. Perjantai meni sitten vähän pidemmän kaavan kautta ja ilmainen viina maistui vähän turhankin paljon ja sen huomasi olosta lauantaina, jolloin matkustimme Miehen kotipaikkakunnalle viettämään "sitä oikeaa" vappua. Mies alotti jo autossa oluen juonnin kun minä koitin vain parannella oloani. Illalla menimme syömään Miehen kavereiden kanssa ravintolaan, joka oli kyllä melko suuri pettymys, kun ei oikeita ruokia meinannut saada millään ja kesti ihan tuhottoman kauan. Noh, siinä vaiheessa kun mulle olisi alkanut alkoholi taas maistumaan, niin Mies oli jo sen verran humalassa, että lähdimme nukkumaan. Toisaalta ihan hyvä, etten juonut sitten mitään vappuaattona, kun vappupäivänä menimme Miehen sukulaisten kanssa vappuaterialle ravintolaan. Itse sain syötyä paljon kaikkea herkullista, mutta Miehelle ei oikein jostain syystä paljoa maistunut. Annoinpahan hyvän kuvan itsestäni, kun ensimmäistä kertaa tapasin Miehen sukulaisia. :)

Vappuaterian jälkeen jatkoimme vielä Miehen serkun luo, jossa sitten minäkin join jo alkoholia taasen. Tosin melko rauhallisesti. Todella hauska ilta oli, vaikka ei sitten loppujen lopuksi päästy mihinkään baariin (haalareissa ei kovin moneen paikkaan kuulemma pääse, vaikka on vappu..)

Pelkäsin, että kaikki vapun syömiset ja juomiset olisi nostanut painoa taas, mutta tänään aamulla oli oikein mukavan näköinen luku. Toivottavasti huomenna, kun on viikon virallinen punnituspäivä, vaaka näyttää samaa tulosta. Toisaalta kun perjantaina tuli juotua vähän liikaakin, niin lauantaina ei tullut kovin paljon syötyä.

Perjantaina avasimme myös grillikauden. Tein herkullisia herkkusieni-aurajuusto-pekonikääröjä. Niiiiiin hyviä. Noms..

Meinasin tänään aamulla tehdä taas jugurttia, mutta maustamaton jugurttini oli mennyt vanhaksi.. Siispä tein smoothien:

- 1 omena
- 1 banaani
- n. 100g pakastevadelmia
- 1 rkl auringonkukansiemeniä
- 2 rkl pellavansiemeniä
- 1 rkl oliiviöljyä
- n. 1 dl appelsiinimehua

blenderiin kaikki sekaisin ja noms.. Kiloklubin mukaan yhteensä 511 kcal ja itselleni ainakin riitti tuosta määrästä kaksi kertaa, eli yhdessä annoksessa reilu 250 kcal.. :)

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Aamupaino ja treenisuunnitelma

Voi ei, viime viikosta +300g, eli tänä aamuna vaaka näytti 62.4 kg. :(

Nyt täytyy oikeasti ryhdistäytyä.. Vappu on tosin tulossa ja silloin tietää että tulee taas alkoholia menemään enemmän kuin pitäisi. Toisaalta vappupäivänä menen Miehen sukulaisten kanssa syömään vappuaterian, joten ei saisi kovin pahassa krapulassa olla. Ehkä se hieman hillitsee juomistani sitten vappuaattona.

Olen suunnitellut aloittavani joka aamuisen treenin. Ensin crosstrainerilla lämmittely ja sitten lihastreeni. Löysin jostain hyvän ohjeen kotona tehtävälle treenille, joka ei tarvitse mitään ylimääräisiä painoja tms.

1. Kyykky x15

  • kädet suoraan edessä
  • laskeudutaan hitaasti kyykkyyn siten, että polven kohdalle tulee 90 asteen kulma
  • noustaan hitaasti ylös

2. Penkkidippi x15

  • tuoli selän taakse, kädet tuolin päälle, jalat koukkuun
  • nostetaan ja lasketaan kroppaa käsien avulla
  • eli periaatteessa "punnerretaan väärin päin"

3. Etunojapunnerrus x15

  • normaali punnerrus

4. Selkälihasliike x10

  • vatsalleen lattialle pitkin pituutta (tai kädet niskan taakse)
  • kädet ja jalat yhtä aikaa ilmaan
  • (pieni pito ylhäällä halutessa)

5. Vatsarutistus x15

  • selinmakuulle, jalat koukkuun, kädet niskan taakse
  • nostetaan hartiat irti lattiasta ja rutistetaan vatsalihakset, pieni pito, lasku alas
  • uloshengitys ylos noustessa ja sisäänhengitys laskiessa

6. Hoover 20-30sek.

  • ollaan varpaiden ja käsivarsien varassa pelkästään (melkein kuin punnerrusasento, mutta kyynerpäästä sormiin on lattiassa kiinni)
  • koko kroppa suorana ja jännittyneenä
  • helpompi vaihtoehto on laittaa polvet lattiaan
  • vaikeutta saadaan nostamalla vuorotellen toinen jalka ylös lattiasta

Parin minuutin tauko (kannattaa juoda vettä) ja sama kierros uudelleen 2-6 kertaa.

Aloitamme myös Miehen kanssa lihaskuntoprojektin. Joka aamu tai ilta vatsalihakset, selkälihakset ja punnerrukset niin monta kuin pystyy. Ei mitään sarjoja vaan ekalla kerralla niin monta kuin pystyy. Ja tavoitteena on joskus saada kaikkia menemään kerralla 100 kpl. Voin tänne myös kirjata tuloksia, jos joitain kiinnostaa. Itse tosin suunnittelin tekeväni niin, että ekalla lihastreenikierroksella teen vatsat, selät ja punnerrukset tähän projektiin ja toisilla kierroksilla ehkä tuo suositeltu määrä tai sitten myös niin monta kuin jaksaa. Ja suunnittelin myös, että tämän aamutreenin teen aina tyhjällä vatsalla, joten toivottavasti myös rasvaa palaa paaaljon. :)