keskiviikko 21. elokuuta 2013

Jumppahaaste-päivitys

Nyt on taas kovin kiire ollut töissä, eikä iltaisin kotonakaan ole oikein jaksanut blogia päivitellä.

Tässä tulee nyt kuitenkin jumppahaasteen päivitys. 10. päivä aloitin tuon haasteen käymällä CrossTrainingissa sekä venyttelyssä.

CrossTraining oli ihan mahtava tunti. Tunnetaan ehkä paremmin nimellä kiertoharjoittelu. Tuolla oli siis 10 eri pistettä, joissa oli kyykkyjä, punnerruksia, hyppyjä, vatsoja, kahvakuulaa jne.. Oli todella rankkaa. Jokaisessa pisteessä oli kaks henkilöä kerralla ja mulla oli kyl parina todella mukava ja tsemppaava tyttö. Tänne vois mennä ehdottomasti uudelleenkin!

CrossTrainingin jälkeen sain vähän rauhoittua tunnin venyttelyssä. Käytiin läpi suunnilleen koko kroppa. Kyllä tuntu hyvältä. Venyttelyssä pitäs myös käydä ehdottomasti useemmin, kun ei kotona kuitenkaan tuu tehtyä.

Viime perjantaina jatkoin jumppahaastetta ja kävin todella pitkästä aikaa BodyCombatissa sekä SatsYogassa. Molemmat oli entuudestaan tuttuja. Combat on melko usein semmonen, mikä jostain syystä tulee helposti perutettua. Nyt oli kuitenkin todella hyvä fiilis treenissä sekä treenin jälkeen. Ei ollut semmone liian kuollu olo ja tunne, et on ihan huono, eikä pysty tekee mitään. Selkeesti jotain kehitystä tapahtunu.

Jumppahaaste jatkui vielä sunnuntaina, kun kävin TriggerPointissa. Ihan mahtava hermopisteiden hierontatunti (puolituntinen). Käytetään palloa sekä semmosta putkiloa. Sunnuntai oli muutenkin enemmän kehonhuoltopäivä. Tuon TriggerPointin jälkeen jäin vielä salille venyttelemään toiseksi puolituntiseksi.

Jumppahaaste tällä hetkellä: 5/34 suoritettu!

Tällä viikolla en tiedä ehdinkö oikein mihinkään tunnille. Tankotanssitunteja on melko paljon ja viikonloppuna tulee miehen sukulaisia meille, ni ei oikeen viitsi sitten salille lähteä.

lauantai 10. elokuuta 2013

Uudet mitat

Reidet: 58 cm
Takapuoli: 99 cm
Jenkkakahvat: 96 cm
Vyötärö: 78 cm
Rinta: 91 cm
Rinnan alta: 79 cm
Hauis: 29 cm

Paino oli aamulla 62,2 kg..

Eli aika lailla samat mitat kuin 10.4.2011, jolloin ekan kerran aloitin tämän.. huoh.. en kyllä tiiä, et mitä täs on tapahtunu, kun en nää itteäni niin isona, mitä muistelisin tuolloin olleeni..

Noh, ei voi mitään.. Nyt saa kyllä alkoholi jäädä ja keskityn hyvään syömiseen, kun liikunta on jo ihan hyvällä mallilla.. Annoskoot pienemmäki, leipä kokonaan pois (itetehty mantelileipä ja tattarinäkkäri sallittu ihan pienissä määrin..), täydellisen herkkulakon voisi myös alottaa taas..

Tänään aamu alkaa näin:

Kokeilin ekaa kertaa kaurapuuroa raejuuston kera. Punertavahko väri johtuu mansikka-protskujauheesta.. ei ollut kovin hyvää, suklainen on paremman makuinen.. pitää ostaa lisää sitä.. (Tunnustus:  en pystynyt kaikkea syömään, yli puolet söin kuitenkin.. Hain hieman pelkkää raejuustoa lisää)

Tunnustus2: en käynyt eilen lenkillä.. totesin, että tällä viikolla ainoa kunnon lepopäivä on ollut tiistaina ja silloinkin olin koko illan shoppailemassa.. tänään ryhmäliikkumaan ja huomenna tankotanssia, joten kunnon laiskottelu-lepopäivä teki hyvää..


perjantai 9. elokuuta 2013

Uutuustunteja

Lisäsin jumppahaasteeseen SATSin syksyn uutuustunnit:

- BodyJam,

- Champs (perus-lihastreeni lähinnä aloittelijoille.. meinasin kyllä silti itsekkin mennä kokeilemaan),

- DodgeBall (kuvaus kuulostaa mielenkiintoselta: "Ryhmäliikuntasali, kahdeksan palloa, kaksi joukkuetta – DodgeBall on nopeatempoinen ja erilainen ryhmäliikuntatunti, joka on rankempi kuin uskoisi, ja naurua, sitä on todennäköisesti paljon."),

- Fit as a Fighter ("Vahva, nopea ja kireä – todelliset taistelulajikilpailijat ovat tunnettuja heidän äärimmäisestä fysiikastaan."),

- FLX (liikkuvuustreeniä, tulee tarpeeseen),

- LegSolution (tehotreeni jaloille),

- MUD (tää vähän jännittää, kun mennään ilmeisesti ulos hyppimää, ryömimään ja juoksemaan.. ulkoilmaharjoittelu kyl kuulostaa kivalta, mut toi mudassa ryömiminen... =D )

Vielä on haaste nollilla. Tänään menen illalla juoksemaan ja huomenna alkaa haasteen suorittaminen CrossTrainingilla ja venyttelyllä! Vähän lisähaastetta tuo myös suunnitellut tankotanssitunnit 3 x viikko.. Ja kuun lopussa oleva Midnight Run, johon pitäisi treenata.. Ja jotain lepopäiviäkin kuulemma pitäis pitää.. =D

Laskin, että noita ryhmäliikuntatunteja on yhteensä 34 kpl. Uuteen vuoteen on noin 20 viikkoa.. Tarkottaen sitä, että pitäisi saada lähes joka viikko kokeiltua kahta uutta lajia.

Ainiin, ja mulla meni 500 km pyöräilykilometrit rikki. Uusi haaste: 1000 km syyskuun loppuun! =D

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Jumppahaaste!

Aku ja FaerieS haastoivat toisensa jumppahaasteeseen, johon päätin tarttua mukaan. Heidän tarkoituksena on käydä kaikki Elixian ryhmäliikuntatunnit läpi syksyn (/loppuvuoden) aikana. Itselleni tämä tarkoittaa tosin kaikkia SATSin ryhmäliikuntatunteja. Ehkä tällä haasteella saisi itsensä käymään useammin vielä salilla (kaiken pyöräilyn ja tankotansseilun lisäksi =D )..

Laitoin tuonne Haasteita! -sivulle nuo omat tuntini ja sinne merkkailen aina sitä mukaa kun jotain tulee tehtyä.

Tulkaa muutkin mukaan!

tiistai 6. elokuuta 2013

Pohdiskeluja ruuasta

Oon tässä viime aikoina miettiny omaa syömistä vähän enemmän. Liikuntaa tulee kuitenkin useamman kerran viikossa harrastettua, mutta paino vain junnaa paikoillaan.

Toki varmaankin suurin syy junnaamiselle on viikonloppujen alkoholi. Kesän aikana on ollut useampikin viikonloppu, jolloin on tullut juotua sekä perjantaina, että lauantaina, ja lauantainakin on juomisen alottanut jo päivällä. Siitä voi vaan kuvitella, kuinka paljon tulee ylimääräisiä kaloreita. Nyt onneksi alkoholilliset viikonloput alkavat vähentyä, kun ei ole mökkibileitä enää tiedossa.

Herkkujakin tulee välillä syötyä, mutta ne ovat onneksi melko vähäisiä määriä. Esim. kaksi palaa toffifeetä illan aikana tai pari salmiakkia. Eikä näitä tule edes joka päivä syötyä. Ehkä sen vähäisenkin voisi jättää pois...

Olen vähentänyt hiilareita ruokavaliosta. Toki syön edelleen välillä leipää ja pastaa/riisiä/perunoita yms, mutta todella vähäisiä määriä ja kaikki on täysjyvää. Välillä on kuitenkin päässä ajatus, että kun hiilarit on jättänyt vähemmälle, niin lihaa saa sitten ottaa enemmän. Tästä pitäisi päästä ajatukseen, että kun hiilarit on jättänyt vähemmälle, niin KASVIKSIA ja VIHANNEKSIA saa ottaa enemmän. Ei onneksi ole kylläkään ihan jokapäivän ongelma tämä, mutta saisi muuttua täysin olemattomaksi "ongelmaksi".

Vielä yksi ongelmakohta on rasvat. Olen vakaasti sitä mieltä, että rasvaa pitää syödä ja juustot, maidot, voit yms pitää olla niitä kaikkein rasvaisempia. Kuitenkaan rasvan kanssa ei tarvitse läträtä ihan hirveitä määriä. Esim. leivän päälle ei tarvitse laittaa ensin sentin paksuista kerrosta voita ja sitten toista senttiä juustoja. Tässä mulla olisi myös parantamisen varaa. Rakastan juustoa yli kaiken ja syönkin sitä melko paljon. Aina leipää tehdessä menee muutama siivu suuhun ja muutama ylimääräinen leivän päälle. Ehkä tästä voisi koittaa luopua. (Ei, en oikeesti laita sentin siivua voita ja juustoa, mutta vähemmälläkin pärjäisi mitä nyt laitan...)

torstai 1. elokuuta 2013

Liikuntapäiväkirjaa

Nyt on kyllä viime aikoina liikunta ollut oikein hyvällä mallilla. Laitetaas tähän nyt heinäkuun liikunnat:

1.-7.7. (Kesälomaa)
Ma: Lepo
Ti: Pyöräilyä 22,5 km (rannalle ja ympäriinsä) + vähän uimista
Ke: Lepo
To: 30 min core
      pyöräilyä salille ja takas yht. 10 km
      1h tankotanssitunti
Pe: 1h aamupumppi
La: lepo
Su: lepo

8.-14.7.
Ma: lepo
Ti: lentopalloa about 1,5 h
Ke: pyöräily töihin ja takas yht. 28 km
To: pyöräily töihin ja takas yht. 29 km (tankotanssi heti töihden jälkeen ja koukkaa hieman kotimatkassa)
      1h tankotanssitunti
Pe: lepo
La: lepo
Su: lepo

15.-21.7.
Ma: lepo
Ti: pyöräily töihin ja takas yht. 28 km
Ke: pyöräily töihin ja takas yht. 28 km
      1h bodypump töiden jälkeen heti
To: pyöräily töihin 14 km (metrolla takas)
Pe: pyöräily töhin 14 km (metrolla takas)
La: lepo
Su: lepo

22.-28.7.
Ma: lepo
Ti: 1h kuntosali
Ke: pyöräily töihin ja takas yht. 28 km
To: pyöräily töihin ja takas yht. 28 km
      hölkkälenkki 44 min, 6,5 km
Pe: lepo
La: muutto ~3-4 h
Su: muutto ~5-6 h

ja vielä tämä viikko
Ma: pyöräily töihin ja takas yht. 28 km
       1h tankotanssitunti
Ti: 1h 20min kuntosali
Ke: pyöräily töihin ja takas yht. 28 km
(Tänään illalla 1h tankotanssitunti)

Melko pyöräilypainotteista =) Viikonloppuina on melko vähän tullut liikuttua, koska melkein joka kerta on jotain ohjelmaa Turussa päin ja siellä on vaikeampi päästä liikkumaan. Paino ei heinäkuun aikana ole liikkunut oikein mihinkään, mutta selittynee varmaan noilla viikonlopuilla, kun alkoholia on kulunut ehkä vähän turhankin paljon.
 

Seuraa blogiani sähköpostilla