keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Punnituspäivä ja muita pohdintoja

Tänään punnitustulos oli sama kuin viime viikolla, elikkä 59,4 kg. Tämä ei haittaa kuitenkaan, koska viime viikolla painoa putosi hurjat 900 g, niin hyvä hieman tasapainoitella tässä. Lisäksi viikonloppuna tuli juotua alkoholia ihan riittävästi, joten olen tyytyväinen, ettei paino sentään noussut tuon takia. Ja olin eilen taas kuntosalilla, mikä voi myös vaikuttaa hetkellisesti painon "nousemiseen". Eilen aamulla vaaka näytti kuitenkin muutama satagramma vähemmän. Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen. Koko viikko (niinä aamuina kun kävin vaa'alla) niin paino on näyttänyt alle 60, joten voin varmasti sanoa, että takaisin 60 yli ei mennä enää.

Olen lisännyt hieman hiilareita ruokavaliooni. Liian tiukka hiilareiden rajoittaminen (alle 50g/päivä) on minulle huono, en vaan jaksa tehdä mitään ja lisäksi salitreenit eivät luonnistu ollenkaan. Päätin, että hiilareiden on pysyttävä alle 100g, mielellään vähän vähemmänkin, mutta tällä määrällä jaksan jo tehdä salitreenit, enkä ole ihan nuukahtanut koko ajan. Lisäksi saan kaloreita syötyä enemmän. Tiukalla VHH:lla kalorit jäivät melkein joka päivä noin 1000kcal paikkeille, nyt saan syötyä "jopa" 1400kcal, mikä on mielestäni itselle riittävästi. Hiilareiden osuus on siis päivästä riippuen noin 15-30%. VHH:ta tämäkin taitaa silti olla.

Olen myös pohtinut joka-aamuisia ruisleipiäni ja tullut siihen tulokseen, että ne saavat jäädä ruokavaliooni, koska ruisleipien lisäksi siinä tulee syötyä paljon rasvaa ja proteiinia samalla. Laitan aina päälle 1tl extra-virgin oliiviöljyä/siivu sekä n. 50g raejuustoa/siivu ja lisäksi jotain vihanneksia. Raejuuston käyttö väheni itselläni todella paljon, kun en syönyt ruisleipää ollenkaan.

Eilen olin taas kuntosalilla ja treeni sujui oikein hyvin. Jaksoin taas juosta (hölkätä) sen 30min putkeen nopeudella 7km/h (eli hitaasti, mutta nopeammin kuin ihan vain kävellen) O.C:tä katsellen. Tämän jälkeen tein vielä noin tunnin lihaskuntoa. Jalat saivat kunnolla treeniä ja kädet vähän rauhallisemmin. Ja tuntui hyvältä päästä vielä treenien jälkeen hetkeksi saunaan rentoutumaan. Kaloreita kului kaiken kaikkiaan reilu 700.

Olen myös oppariani saanut oikein hyvin etenemään. Käytännön työ on suunnilleen valmis ja nyt pitää vielä kirjoitella kirjallinen, mutta uskoisin sen olevan melko nopeasti kirjoitettu. Tämän viikon tavoitteeksi olen asettanut, että käytännön työ loppuun, sekä ensimmäinen versio kirjallisesta pitää saada valmiiksi. Siten ensi viikolla saan pomoltani palautteen, jonka mukaan muokkaan sitä vielä. 1. päivä pitää kirjallinen palauttaa koululle tarkastettavaksi ja samalla viikolla menen pomolleni näyttämään tuon käytännön työn. Pomon toimipiste on eri kaupungissa, joten en voi sitä heti käydä näyttämässä. Sitten muistaakseni 15. päivä mennessä pitää olla kirjallinen hyväksyttynä ja korjattuna ja uudelleen hyväksyttynä ja kuun viimeinen päivä pääsen koulusta pois, ehkä lopullisesti. Melko pelottavaa, koska olen koko ikäni opiskellut ja ainoastaan kesät tehnyt töitä ja nyt olen kohta siirtymässä "oikeisiin töihin". Mutta sitten ainakin helpottaa rahallisesti, eikä toivottavasti ole stressiäkään enää niin paljon, mitä kouluaikana sain kaikista kotitehtävistä ja tenteistä ja projekteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti