tiistai 24. toukokuuta 2011

Joogailua

Olin viime viikolla loppujen lopuksi vain noilla kolmella aikaisemmin mainitsemillani ryhmäliikuntatunneilla. En jaksanut pilates tunnille enää lähteä. Annoin pari päivää lihasteni rauhassa palautua ja sunnuntaina iski sitten flunssa ja eilinenkin meni vielä flunssan kourissa.

Tänäänkin on vielä flunssainen olo ollut hieman, mutta päätin kuitenkin mennä kokeilemaan Motivus Joogaa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kokeilin joogaa, eikä todennäköisesti jää viimeiseksi. Tunnin aikana pohdin, etten oikein vielä tiedä pidänkö tuosta liikunnasta, mutta sen verran tehokkaalta se tuntui, että on pakko mennä uudelleenkin. Minulla kun on todella huono tasapaino ja keskikropan kestävyys, niin tuo on ihan täydellinen. Varmasti menen kyllä pilates-tunnillekkin joku päivä. Ja BodyCombattia haluan ehdottomasti myös kokeilla.

Viikonlopun aikana tuli juotua alkoholia ihan liikaa. Pelkään, että huominen punnitus näyttää viikonlopun juomiset suurena plussana painossa. Nyt kun olen takaisin omassa kotonani, niin alkaa taas kunnon ruoka-, juoma- ja liikuntaremontti. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Seuraa blogiani sähköpostilla