maanantai 3. joulukuuta 2012

After birthday..

Nyt on synttärit vietetty ja melko railakkaasti menikin. Lauantaina päivällä kahviteltiin isovanhempien luona ja tuli syötyä pizzaa ja juustokakkua, jonka tein itse perjantaina. Samaista kakkua jäi vielä illakisikin, kun tuli kavereita juhlimaan. Tein myös voileipäkakun itse. Miksiköhän se muuten aina menee siihen, että muistaa ottaa leivoksista kuvia vasta, kun on vähintään puolet syöty..? Noh, kuvia saatte myöhemmin puoliksi syödystä voileipäkakusta. :D

Alkoholia tuli myös nautittua melko paljon. Illalla boolia ja lonkeroa, ja baarissa vielä marianneja, vodka-kolaa ja pari minttu-shottia ja jatkoillakin vielä yksi siideri. Mutta nyt on onneksi seuraaavat isommat juhlat vasta 14. päivä firman pikkujouluissa. Suunnittelin olevani sinne saakka juomatta. Tosin suunnittelimme myös, että menisimme itsenäisyyspäivänä ulos syömään, ni ehkä silloin tulee lasillinen tai pari juotua punkkua. Se sallittakoon.

Sain synttärilahjaksi mieheltäni fondue-pannun. Olen sellaista jo pidemmän aikaa haaveillut. Täytyy joku päivä testata suklaalla tai juustolla. Noms. Mutta silleen fiksusti, eikä mitään järkyttävän suuria määriä. :) Lahjaksi tuli myös glögiä, punaviintä, muumi-muki, kaulahuivi, kuva-albumi itsestäni vauvasta tähän päivään...

Liikuntaa ei ole nyt hirveästi ollut. Viime viikolla tuli kaksi kertaa käyty salilla ja siinä se. Torstaina saimme siskoni koiran hoitoon ja tämän kanssa on päivisin ja iltaisin tullut tehtyä pieniä lenkkejä. Tuolla pakkasessa ei kukaan viihdy kovin pitkään. Mieheni käy onneksi aamulenkeillä, koska menee vasta myöhemmin töihin/kouluun. Lauantaina tuli myös baarissa tanssittua muutamat biisit.

En ole vieläkään muistanut vaihtaa pattereita vaakaan, joten painosta ei ole tietoa. Yritän muistaa tänään ainakin salilla kokeilla painoa. Vaikka se ei ehkä ihan tarkin olekaan, koska se ei ole aamupaino. Jotenkin sellainen olo kuitenkin, ettei paino ainakaan hirveästi olisi laskenut (tai sitten olo johtuu siitä, että äsken olin taas ulkona syömässä lounasta.. mutta oli hyvää ylikypsää vasikkaa ja perunoita ja porkkanasosetta, ja lisäksi alkuun iso kasa salaattia.. Jätin osan perunoista ja soseesta kyllä syömättä!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti