perjantai 8. maaliskuuta 2013

Suunnitelman muutoksia

Suunnitelmat ei menny eilen ihan niin kun kirjottelin. Välillä tuntuu, että kaikki suunnitelmat, mitä kirjoitan tänne, muuttuu illan aikana.

Eilen lounaalla tuli kuitenkin lähettyä ulos syömään ja eväät jäi täksi päiväksi. Mutta kun viereisessä talossa oli karitsan paahtopaistia, niin olihan sitä pakko mennä syömään. Oli kuitenkin hyvä lounas, kun ei tullut syötyä kuin tuo paahtopaisti sekä tuoretta salaattia ja höyrytettyjä juureksia (ja vähän punaviinikastiketta). Annos oli ehkä aaavistuksen suuri, mutta toisaalta nälkä oli myös suuri, kun edellisenä päivänä oli käynyt juoksemassa.

Nälkä vaivasi melkeinpä koko päivän. Ja oli siis ihan oikeasti nälkä, koska vatsa murisi ja hieman jopa sattui. Iltapäivästä kävin täyttämässä vesipulloni ja käteni oli jo menossa pöydällä olleeseen keksipakettiin, mutta päädyin kuitenkin ottamaan keksin sijasta omenan. Hyvä minä! Illalla tosin sitten sorruin syömään suklaata ja sipsinjämät kotona. :( mutta kohta on onneksi joulusuklaat syöty pois (mies onneksi tuhonnut suurimman osan!), niin on helpompi olla ilman herkkuja!

En myöskään sitten mennyt sh'bamiin enkä cyclingiin. Suunnittelimme, että menemme miehen kanssa luistelemaan illalla.. tosin sekin sitten jäi, kun juutuimme sohvalle. Liikuntaa ei siis tullut eilen harrastettua. Korjasin tuon kyllä tänään heräämällä klo 5.30 ja menemällä aamupumppiin pitkästä aikaa. Kyllä tuosta tulee vaan aina niiiin mahtava fiilis päivään, vaikka joutuukin heräämään ihan liian aikaisin. Ja ehkä tänään sitten illalla pääsisi luistimiakin jo kokeilemaan.

2 kommenttia:

  1. Kauhean usein vaan jotenkin käy noin... Pitäs vaan lähteä ENNENKUIN istuu sinne sohvalle, kun sieltä ei sit enää pääse ylös ;)

    VastaaPoista
  2. Juu, se on ihan selkeä virhe, että kuvittelee, kun tulee kotio töiden jälkeen, että sitten pääsisi johonkin salille vielä.. Olisi kuitenkin ollut kiva päästä edes tuonne luistelemaan sitten.. Ja noh, tänäänkään ei sitten menty luistelemaan.. Lähdin naistenpäivän kunniaksi työkavereiden kanssa pubiin istumaan ja pääsin vasta kotio, joten on jo liian pimeä.. Ehkä kuitenkin joku päivä vielä.. :D (join pubissa punaviiniä, joten ei ehkä ihan hirveän pahasti mennyt..?)

    VastaaPoista