tiistai 12. huhtikuuta 2011

Ruokapäiväkirja

Tuossa joku aika sitten pohdin syömistottumuksiani ja päätin, että alan kirjoittamaan ruokapäiväkirjaa. Sitä tulee yllättävän paljon "kaikkea pientä" syötyä, joita ei oikein ajattele energianlähteinä. Nyt päätin, että alan tänne kirjaamaan myös ruokapäiväkirjaa, ehkä en joka päivä, mutta ehkä viikoittain?

Eiliseen päivään olen melko tyytyväinen.

Heräsin vasta todella myöhään, mutta aamupalaksi söin 2 siivua ruisleipää, jossa päällä hieman voita (sitä kunnon voita), tomaattia sekä raejuustoa. Myöhemmin iltapäivästä kokkailin pekonipastaa. Ei ehkä ihan terveellisimmästä päästä, mutta oli todella hyvää. Laitoin vähän vähemmän pastaa ja vähän enemmän vihanneksia, niin ei tullut sitten niin huono omatunto sen syömisestä. Illalla teki mieli ottaa vielä toinen annos pekonipastaa, mutta hillitsin itseni ja söin banaanin ja rasvattoman jugurtin. Jugurttia yleensä syön melko vähän (ne ovat yllättävän kaloripitoisia), mutta nyt olin muutaman purkin saanut isovanhemmiltani. Tykkään tosin tehdä itse jugurttia. Laitan rasvatonta ja maustamatonta jugurttia, hieman oliiviöljyä, kuorittuja auringonkukansiemeniä sekä pakastemarjoja. On muuten todella hyvää ja paljon terveellisempää kuin nuo kaupan valmiit jugurtit. No, mutta takaisin ruokapäiväkirjaan, illalla kävin vielä kaupassa ostamassa kukkakaalin(!!) ja dippiä. Soin tuon dipin itselleni, koska olen onnistunut sipsit yms naposteltavat muuttamaan kukkakaaliksi sekä muiksi vihanneksiksi. Kurkku, paprika ja porkkana ovat ehdottomia suosikkejani tuon kukkakaalin ohella. Kukkakaalia ja dippiä tuli sitten naposteltua loppuilta.

Laitetaas vielä yhteenveto eilisestä:
- 2 siivua ruisleipää, voita, tomaattia, raejuustoa
- lautasellinen pekonipastaa (minulla on melko pienet lautaset, joten ei tuo lautasellinen ole onneksi kovin iso annos)
- rasvaton jugurtti, banaani
- kukkakaalia ja dippiä

Tänään söin aamulla taas 2 siivua ruisleipää, mutta tällä kertaa oli voin tilalla teelusikallinen oliiviöljyä, sekä kurkkua ja raejuustoa. Myöhemmin söin taas tuota pekonipastaa. Toivottavasti ilta menee yhtä "mallikkaasti".

Liikuntaa en ole nyt paljoa harrastanut. Mitä nyt kauppaan kävellen (vähän reilu kilsa/suunta) ja kävin ennakkoäänestämässä kävellen (sinne ei tosin ollut matkaa edes sitä vertaa). Toisaalta reidet ja takapuoli ovat vieläkin kipeät lauantaisista rankoista Hapkido-treeneistä. Sitä ennen minulla oli parin viikon tauko liikunnasta kokonaan, joten ehkä siksi näinkin kipeät paikat, mutta tuntuu hyvältä kun tietää, että on oikeasti jotain tehnyt. Huomenna pääsee onneksi taas ninjailemaan ja viikonloppuna on kevätleiri, jolloin treeniä tulee ihan urakalla. Plus lauantaina on vyökoekin.. Iiiks.. :)

2 kommenttia:

  1. Heippa! Oletko kokeillut turkkilaista maustamatonta jogurttia(ns.partajogurtti)? Sitä myydään sellaisissa pienissä "ämpäreissä". Pakastemarjoja sekaan tai vauvojen hedelmäpilttiä ja on paljon parempaa kuin valmisjogurttipurkit :)

    VastaaPoista
  2. Moi Mari, oon katellu sitä kyllä. Mitä eroa sillä on normaaliin maustamattomaan ja rasvattomaan jugurttiin? Mielestäni tuo turkkilainen jugurtti oli joitakin senttejä kalliimpi. Noita hedelmäpilttejä voisin kyllä kokeilla joskus. Niitä tuli nuorempana syötyä välipalaksi aina koulussa. :D

    VastaaPoista