tiistai 27. marraskuuta 2012

Pizzaperjantai ja TREENIÄ!

Perjantai ei sitten mennyt ruokien puolesta kovin hyvin. Lounaalla kävin ulkona syömässä ja söin pizzaa.. Ei näin! Noh, illalla tuli syötyä lisää pizzaa sekä sipsiä ja suklaata. Ei varsinkaan näin! :/ Juominen meni ehkä hieman paremmin. Pubikierroksella join suurimmassa osassa paikoista Punaviiniä! Tämä on ihan uusi tuttavuus minulle pubeissa. Olen tyytyväinen tähän päätökseen. En kuitenkaan ole tyytyväinen, että join ennen pubikierrosta jo 3 siideriä ja hieman kuoharia. Ekassa pubissa join 2x valkovenäläinen, koska se oli tarjouksessa. Kyllähän siinä sitä alkoholia taas olikin yhdeksi illaksi.

Lauantai meni melkein peiton alla koko päivä. Mieheni teki aurajuusto-kanakastiketta ja riisiä ruoaksi. Oli todella hyvää. Söin sitä vielä maanantaina töissäkin. Sunnuntaina kävimme IKEAssa shoppailemassa (ja syömässä lihapullia!) ja illalla vielä kuntosalilla.

Bongasin jonkun blogista hyvän maraton/puolimaraton/10km harjoitteluohjelman. Asics sivustolta löytyy ilmaiseksi treeniohjelmia ja vielä räätälöitynä omaan kuntoon. Itse tein puolimaratonin treeniohjelman ja tarkoitus olisi nyt treenata Helsinki City Runniin, joka on 4.5.2013. Siellä minä sitten olen juoksemassa. Olen jotenkin todella innoissani tuosta puolimaratonista. Varsinkin kun mieheni ja siskoni alkoivat treenata myös!

Sunnuntaina olin siis kuntosalilla kokeilemassa, mikä se oma juoksukunto olisi. Juoksin (hölkkäsin) putkeen 25min ja pääsin eteenpäin 3,1km. Lisäksi kävelin muutaman minuutin alkuun ja loppuun. Olisin voinut hetken jatkaa pidempäänkin, mutta tarkoitus oli mennä myös kuntosalin puolelle tekemään pieni jalkatreeni ja kello oli jo melko paljon. Olin tyytyväinen lähtökuntooni. Olen toki välillä aikaisemminkin käynyt juoksemassa kuntosalilla, mutta ne ovat lähinnä olleet lämmittelyjä.

Eilen menin töiden jälkeen uudelleen kuntosalille ja juoksemaan. Tällä kertaa juoksin 30min ja pääsin eteenpäin 3,75km! Tuo alkaa olemaan maksimivauhtini tällä hetkellä. En taas ehtinyt tuon kauempaa olla juoksumatolla, koska minulle oli varattuna venyttelytunti. En koskaan muista venytellä kotona, joten tuo maanantain venyttelytunti on melko vakio aina. Tänään on lepopäivä!

Lisäsin ylälaitaan uuden sivun, johon alan keräämään juoksutreenieni tilastoja. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti