perjantai 14. kesäkuuta 2013

Kuulumisia

Paino junnailee samassa kuin aikaisemminkin.. 61 - 62 kg..

Aloitin tuossa pari viikkoa sitten uuden harrastuksen.. nimittäin Tankotanssin! Olen jo pitkään tuosta haaveillut, mutta kun se on niin hirveän kallista, ni opiskeluaikana ei ollut mitään toivoa aloittaa sitä. Yks päivä kattelin Rakas, sinusta on tullut pullukkaa netistä ja siinä yksi pullukka laitettiin kokeilemaan tankotanssia ja sen jälkeen päädyin itsekkin tutkimaan netistä tankotanssi-mahdollisuuksia jälleen. Kallistahan tuo on edelleen, mutta nyt kun on vakituisena töissä eikä ole lainoja, niin se menettelee. Nyt siis ostettiin siskon kanssa 10 kerran kortti, jolla päästään molemmat kokeilemaan tuota ja uskon ainakin itse liittyväni jäseneksi ja ostamalla ihan kuukausikortin, ni pääsee sitten aina treenaamaan kun haluaa. Oon ihan innoissani! =D

Olen nyt kaksi kertaa käynyt tankotanssimassa. Pohkeet ja kädet on mustelmilla, joten ihan helpommasta päästä ei tämä harrastus ole. Ihan mielettömän kivaa silti ollut! Ja kyllä on kroppa kipeänä aina treenien jälkeen. Melkein viikko menee aina toipuessa. Toivottavasti pian alkaa helpottamaan ja lihakset tottuu tuohon (myös ne kaikki uudet lihakset, mitä kropasta on löytyny). =D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti