keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kuumepotilas

Viime viikon flunssanpoikanen meni ohi melko nopeasti. Viikonloppuna olimme viettämässä miehen siskon synttäreitä ja olo oli oikein mainio. Maanantaina illalla iski sitten 38 asteen kuume. Eilen illallakin oli vielä saman verran, mutta nyt tänään aamulla ollaan taas jo normaaleissa arvoissa. Mun flunssat ja kuumeet yleensäkään eivät montaa päivää onneksi kestä. Nyt oli kuumeen lisäksi myös tosi inhottava päänsärky kiusana. Niin kauan kun pysyi vain paikoillaan, niin kipu oli ihan siedettävää, mutta pienikin liike, niin johan alkoi taas jomottaa. Mitään särkylääkkeitä en ole todella pitkään aikaan syönyt vaan mieluummin sitten olen paikoillani niin kauan, että olen terve. Viimeisen 10-15 vuoden aikana ottamani särkylääkkeet on yhden käden sormilla laskettavissa ja olen ylpeä tästä. :)

En osaa sanoa, viitsinkö huomenna ottaa viikkopunnitusta, koska esim eilen tuli koko päivän aikana syötyä kaksi siivua ruisleipää (toinen päivällä kolmen aikaan ja toinen iltapalaksi), joten uskon painon olevan paljon pienempi, mitä se oikeasti on sitten kun alkaa ruoka taas maistua.

Liikkumaankaan en nyt ole siis päässyt. Viime viikolla pienempi flunssa + viikonloppu poissa kotoa ja tällä viikolla nyt vähän isompi flunssa. Toivottavasti nyt ei kuume enää nouse ja loppuviikosta pääsisi jo liikkumaan.

1 kommentti:

  1. Pikaista paranemista!

    Sulla on kiva blogi :) liityn seurailemaan sitä!

    VastaaPoista