perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen

Ihana neljän päivän loma, ja meikäläinen herää ekana aamuna puol kympiltä ihan pirteenä. Olis sitä ny voinu edes kymppiin tai yhteentoista nukkua, ku kerranki sais.

Ite aattelin ottaa pääsiäisen vähän rennommin, ainakin laihdutuksen osalta. Muuten sitten tuleekin varmaan stressattua kaikkea muuta, kun miehen vanhemmat ja sisko poikansa kanssa tulevat meille ja ovat sunnuntaihin saakka. Tänään olisi tarkoitus syödä meidän pääsiäisillallinen (vähän ajoissa). Sitä varten tein eilen ekaa kertaa elämässäni itse pashaa. Toivottavasti maistuu kaikille! Mämmi tuli ostettua kaupasta, ehkä ensi vuonna voisi senkin tekemistä koittaa itse, vaikka en olekkaan mikään mämmin paras ystävä. Kerran vuodessa on ihan tarpeeksi. Suklaamuniakin meinaan muutaman maistella (jo maisteltujen lisäksi). Kohtuudella tietysti.

Pääsiäisillallisen menu on seuraavanlainen: alkuruoaksi katkarapukeittoa (ohje karppaus.info-sivulta), pääruuaksi lammasta, ruskea kastike, rosmariiniperunoita ja uunijuureksia, jälkiruoaksi tuota eilen tekemääni pashaa ja mämmiä ja suklaa(kinder)munat kaikille. Mahdollisesti vielä sunnuntaina itsetekemääni suklaa-mantelijäätelöä. Juomana pääruuan kanssa on italialaista luomu-punaviiniä ja jälkiruuan kanssa cherryä. Alkuruualle ei otettu erillistä juomaa, en tiedä, mitä siihen sitten tarjoaisi. Ehkä tuota punaviiniä. Eniten jännittää tuo miehen isä, joka on aikaisemmin toiminut ravintolakokkina hyvämaineisessa hotellissa. Toivottavasti maistuu hänellekin. :)

Hauskaa pääsiäistä kaikille ja muistakaahan nauttia pääsiäisruuista! :)

torstai 28. maaliskuuta 2013

Punnituspäivä

Paino oli tänään 61,9 kg. Juuri ja juuri tuon ilkeän 62 kg alapuolella. Jes! Nyt toivottavasti myös pysyy siellä. Vaikka tuntuu, etten olisi ansainnut tätä 400g pudotusta, koska ainakin tiistai meni syömisten suhteen ihan penkin alle. Mutta tästä nyt vain suunta on alaspäin!

Eilen olin taas juoksemassa. Tuli juostua 8 km aikaan 58 min. Olin suunnitellut juoksevani taas tuon 12 km, mutta jotenkin sellaista mukavaa flowta ei tullut. Johtuen varmaan osittain siitä, että juoksin alkuun 1,5 km normaalisti ja rennosti ja tämän jälkeen kilsan verran melko reippaalla vauhdilla ja sitten kilsa hieman hitaammin ja taas nopeammin jne.. Tuo reippaampi osuus oli ilmeisesti sitten jo liian reipas, kun josain vaiheessa väsähti kunnolla. Jotenkin ihan kumma olo, kun on todella pettynyt itteensä, kun tuli juostua vain tuo 8 km. Vähän aikaa sitten tuo oli mun pisin lenkki. Huoh.

Nyt pitää alkaa kunnolla taas treenaamaan. Helsinki City Runiin on aikaa enää 5 viikkoa. Ensi viikosta eteenpäin on ehdottomasti tultava taas kolme juoksua viikossa. Suunnittelin, että seuraavat viisi viikkoa menisi tällaisella ohjelmalla:

ma: lyhyt juoksu + PLYO (hapenottokyvyn parantaminen)
ti: lepo
ke: pitkä, rauhallinen juoksu + venyttelytunti (lenkkien pidentäminen)
to: lepo
pe: aamupumppi
la: nopeampi, lyhyempi juoksu + venyttelytunti (lenkkien nopeuttaminen)
su: lepo (tai trigger point, hermopistehieronta)

Lepopäiviin voi mahdollisesti ottaa jotain kevyttä lihaskuntoa, jos on liikuntafiilis. Tiedän, että tuonne tulee ainakin viikonlopuille joitain muutoksia. Esim. la 13. päivä on spinning-maraton taas, johon meinasin osallistua. 3 h pyörän selässä saa korvata sen lauantain juoksun. Lisäksi 19. päivä todennäköisesti lähden Turkuun viikonlopuksi, joten sille viikolle pitää sitten tehdä joku oma suunnitelma, jotta tulisi kolme juoksukertaa.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Haaste

Sain Jenniltä haasteen. Olen tämän jo aikaisemminkin tehnyt, mutta nämä on aina niin kivoja, ni tehdäänpä uudelleen!

Haasteen tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1. Tykkään laulaa karaokea (en kuitenkaan omaa täydellistä lauluääntä).
2. Olen opetellut juomaan punaviiniä, koska se on hieman terveellisempää kuin oluet/siiderit/lonkerot/drinkit.
3. Olen hyvin kilpailuhenkinen, mutta osaan kuitenkin myös hävitä!
4. Tykkään pelata korttia isovanhempieni kanssa.
5. Olen melko laiska siivoamaan.
6. En ole koskaan omistanut autoa.
7. Ajokortti löytyy kylläkin ABC kirjaimilla varustettuna.
8. Juon töissä paljon kamomillateetä. Välillä mietin voiko siitä saada yliannostuksen. :D
9. Menen joka ilta (arkisin) kymmeneltä sänkyyn.
10. Haluaisin katsoa telkusta enemmän laihdutus ym. ohjelmia, mutta en pysty, koska mieheni ei halua katsoa niitä. Yleensä tulee sitten katsottua saippua- tai rikossarjoja.
11. Mulla oli pienenä (ala-asteen ekoilla luokilla) silmälasit, mutta jostain syystä lopetin niiden käytön, enkä ole nyt pitkään aikaan käyttänyt ollenkaan, joskus todella harvoin tietokoneella istuessa. Pitäisi varmaan mennä silmälääkärille. Näen kuitenkin suht hyvin. Tiedä sitten, oliko jotain unihiekkaa silmissä, kun en ala-asteella nähnyt niin hyvin.


11 haastajan kysymystä:

1. Pidätkö itsestäsi sellaisena kuin olet?
Aina välillä. Riippuu tosi paljon päivästä, joskus olen oikein tyytyväinen kaikkeen ja joskus kaikki on huonosti. Yleensä ehkä joo.

2. Minkä yhden asian muuttaisit itsessäsi/ulkonäössäsi jos saisit siihen mahdollisuuden?
Hmm, ulkonäössä hoikempi kroppa, lähinnä jenkkakahvat ja kaksoisleuka.. Toisaalta kysymyksessä on tuo JOS, eli joku semmoinen, mitä ei saa muutettua..? Eipä ainakaan ulkonäöllisesti tule mieleen sellaista, jota en pystyisi muuttamaan (jonka haluaisin). Yleisesti itsessäni muuttaisin lauluäänen paremmaksi. Tykkään laulaa karaokea, mutta haluaisin laulaa siten, että kuuntelijoiden suut loksahtaisivat auki. :D

3. Miten selität sanan rakkaus?
Se tunne, kun mies vain katsoo sua ja tuntuu, et jalat lähtee alta. Toisaalta ajattelen rakkauden myös jonkunlaisena "päätöksenä/sopimuksena", että tehdään kaikkemme, jotta ollaan onnellisia ja autetaan toisiamme, eikä erota heti, kun tulee eka riita. Jos rakastaa, niin sitä haluaa vaalia ja tehdä kaikkensa sen eteen. Välitetään ja huolehditaan toisistamme.

4. Lempi ajanviettotapa?
Hmm, arkisin yleensä salilla juosten/ryhmäliikkuen tai murun kainalossa sohvalla. Viikonloppuisin mielelläni istun iltaa miehen/siskon/kavereiden kanssa ja maistelen viiniä (hyihyi) keskustellen jostain. Semmonen rauhallinen ilta. Jos vielä juustoja sais, ni ahh. Myös pidemmän kaavan kautta syöminen on suosikkeja. Joko itse kokkaillen tai ulkona syöden (suht terveellisesti kuitenkin, lukuunottamatta viiniä). Ei kuitenkaan missään nimessä mitään pikaruokaa.

5. Koetko olevasi hyväpalkkainen?
Ainahan sitä voi enemmänkin tulla, mutta olen tyytyväinen. Mulla on alle parin vuoden työkokemus omalta alalta, joten kyllä se tästä nousee pikkuhiljaa, kun kokemusta karttuu. Tällä hetkellä saa helposti maksettua kaikki laskut ja laitettua säästöön rahaa (nyt kun opintolaina on vihdoin maksettu kokonaan pois!) ja lisäksi jotain kivaa ylimääräistäkin vielä, joten eiköhän se ihan hyvä ole. :)

6. Lempi juoma?
Varmaankin vesi, sitä tulee eniten juotua. Toisaalta, jos jotain "makua" haluaa, ni tee.

7. Seuraatko urheilua?
Välillä innostun jotain MM-kisoja seuraamaan (jääkiekko lähinnä), mutta en oikeastaan hirveästi.

8. Mitä odotat eniten kesässä?
Kesälomaa (hurjat pari viikkoa palkallisena), uimista, aurinkoa, lämpöä, terassikelejä (hyihyi), että saa pukeutua (pienempiin) kevyempiin vaatteisiin.

9. Pidätkö talvesta?
Pimeästä ja kylmästä en tykkää yhtään, mut sit kun on aurinkoinen, kirpsakka päivä, ni on se ihan jees.

10. Osaatko hiihtää?
En ole todella moneen vuoteen kokeillut. Kai sitä jotenkin pääsisi vielä eteenpäin, mutta ei se kaunista olisi. :D

11. Tärkeimmät asiat elämässä?
Mies, perhe, kissat, oma hyvinvointi

Tällä kertaa en haasta ketään, kun sen jo viimeksi tein. Jos et kuitenkaan ole tätä vielä itsellesi saanut (tai vaikka olisitkin ja tykkäät vastailla näihin), niin vastaappa näihin kysymyksiin:

1. Punaviini vai valkoviini?
2. Mikä on parasta itsessäsi?
3. Mikä on ollut tähänastisessa elämässäsi paras päivä?
4. Mitä ottaisit mukaan, jos lähtisit kuuhun?
5. Paljonko juot vettä päivässä? Entä muita nesteitä?
6. Mikä on erikoisin "laihdutuskuurisi/diettisi"?
7. Milloin olet viimeksi päivittänyt CV:si?
8. Millainen oli lempilelusi lapsena?
9. Mikä oli haaveammattisi lapsena?
10. Oletko mielestäsi hyvä ongelmaratkaisija?
11. Minkälaisesta liikunnasta pidät eniten?

BTW, jos copy-pasteaa jonkun blogista suoraan tekstin (esim näitä haasteita tehtäessä), kannattaa se ensin pasteta notepadiin ja siitä blogiin. Notepad kun hävittää kaiken muotoilun, joten omassa blogissa näyttää sitten hyvältä ilman kauheaa taistelua!

torstai 21. maaliskuuta 2013

Punnituspäivä

Huoh, ärsyttää,vituttaa, suututtaa.. Aamupaino tänään 62,3 kg, eli taas ollaan tuon piinallisen 62 kg yli. Jotenkin alkaa laihdutus kyllästyttää, kun ei tänä vuonna ole yhtään mitään tapahtunut, vaikka juoksuja on tullut hirveästi lisää ja ruokailutkin pääasiassa ihan jees.. Tekis mieli lopettaa kokonaan syöminen ja mennä joka päivä juoksemaan ja kuntoilemaan. En tiedä, pitäisikö lounaan annoskokoja edelleen pienentää. Nyt on ruoan laatu ollut suht hyvää: lihaa/kalaa + paljon salaattia. Ehkä hieman isoja annoksia, mutta ähkyä ei kuitenkaan ole ollut ja hieman isommilla annoksilla ei tule sitten naposteltua mitään ja pärjää hyvin iltaan saakka.

Mun päivän ruuat menee yleensä siten, että aamulla en syö kotona mitään, mutta töihin päästessä juon sitten kupin teetä ja syön jonkun hedelmän (ei aina, riippuu onko nälkä). Lounaalle menen yleensä 11 aikaan (ulos tai omat eväät). Töiden jälkeen joko salille tai kotiin ja sitten toinen lämmin ruoka. Tuo on melko pitkä väli, varsinkin jos menee salille, mutta yleensä pärjään ihan hyvin, joskus (nykyään harvemmin) syön hedelmän töissä välipalana ja/tai juon teetä. Illalla ennen nukkumaan menoa vielä teetä (+ nykyään melko harvoin ehkä pala leipää). Tähän yleensä pyrin. Töissä/kotona olevat herkut välillä sotkevat ruokailuja, mutta nyt olen päättänyt pysytellä niistä ihan oikeasti erossa!

Suunnittelin nyt, että alan käymään vaa'alla vähän useammin. Tänne merkkaan tosin vain nuo torstai-punnitukset. Tietää ainakin, että mitä kropassa tapahtuu päivittäin. Nyt kun en ole viikkoon käynyt vaa'alla, niin en tiedä yhtään, onko jotain turvotusta/nesteitä eilisestä juoksusta, vai olenko oikeasti taas muutaman sataa grammaa painavampi.

Mutta jotta ei tämä menisi ihan synkistelyksi, niin kävin eilen siis taas juoksemassa (tuolta Juoksuja-välilehdeltä voi käydä urkkimassa mun juoksuja/vauhteja yms). Oon ihan innoissani, kun tuli juostua tähän mennessä pisin lenkki, 12 km aikaan 1,5 h. Vauhtia oli koko matkan 8 km/h, mikä on mulle tällä hetkellä mukava juoksu(hölkkä)vauhti. Helsinki City Runiin on aikaa enää 6 viikkoa, joten on pakko juosta jo pidempiä matkoja, jotta sitten jaksaa tuon 21 km juosta, ilman että on jalat täysin rikki sen jälkeen.

PS. Tää on muuten mun 100. blogikirjoitus, kun laskee mukaan nuo mun edellisen kerran tekstit myös!
PPS. Otin nyt tuon rappusten kiipeämisen pois, koska sitä on tullut todella vähän tässä kuussa. Katsellaan sitten uudestaan, ku saan töissä lokeron, eikä tarvi läppäriä raahata koko ajan mukana.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

SYÖ!

Helsinkiläisille tiedoksi, että menossa on SYÖ! -viikot, jolloin toistakymmentä ravintolaa tarjoaa ruokiaan 10 euron hintaan. Sisältää myös hyviä salaatteja. Turussa ja Tampereella näitä myös, mutta vain muutama kappale. Lisätietoja: http://www.city.fi/syo/kevat2013/helsinki/.

Eilen käytiin miehen kanssa syömässä Maya Bar & Grillissä. Tarjouksena oli kahden juuston salaatti tai ulkofileleike perunoilla, kasviksilla ja rommikastikkeella. Tuo kastike houkutteli mua todella paljon, mutta päädyin tuohon parempaan vaihtoehtoon, eli vuodenjuusto-halloumi-salaattiin ja oli todella hyvää. Ei tuo ilta kuitenkaan ihan niin hyvin mennyt kun olisi voinut. Pöytää odotellessa join lasillisen punkkua ja toisen mokoman ruoan kanssa. Ja otin vielä jälkkäriäkin, joka oli kylläkin aivan taivaallisen hyvää. Chilillä maustettua suklaafondanttia, vaniljajäätelöä, hedelmiä ja marjoja. Ei ollut ollenkaan liian chilinen, vaan sellainen juuri sopiva pieni polte suussa. Sulkaafondantti oli ihanan kiinteä päältä ja täydellisen sula keskeltä. Ehdottomasti yks mun koko elämän parhaista jälkiruuista! Kai sitä välillä saa vähän herkutella? Tuo oli kuitenkin suht pieni jälkkäriannos, ni ei ihan niiiiin hirveen paha.

Tällä hetkellä on melko väsy olo, koska meidän ihanat lutuiset kissanpennut on kasvamassa aikuisiksi ja taitavat olla ekaa kertaa kiimassa. Semmoinen maukuna ja mouruna ainakin käy koko päivän ja yön läpi. Plus toinen kissoista hyppii syömään mun kasveja lipaston päälle ja herään aina siihen ja joudun nousemaan ylös ja laittamaan kissan lattialle.. Vaan todetakseni et 2 sek pääst se on taas siel lipaston päällä. Siinä sitte jonku aikaa "tapellaan", et saako sinne lipaston päälle mennä vai ei, lopulta yleensä mun voitoksi! Viime viikolla en tainnut ainuttakaan yötä nukkua kokonaan kunnolla, eikä tää viikko oo yhtään erilainen. Ei myöskään auta, jos laittaa makuuhuoneen oven kiinni, koska mokomat on oppinu hyppäämäään ovenkahvaan ja avaamaan sen.

Väsyn takia viime viikolla ei tullut liikuttua muuta kuin maanantaina lyhyt, nopeahko juoksu + hetken kuntosalilla ja lauantaina venyttelytunti. Tällä viikolla kävin maanantaina jo juoksemassa puolisen tuntia ja sen perään kuolemassa plyoon taas. Tänään taitaakin uus ohjelma tulla tuosta plyosta, joten pakko päästä pian taas kokeilemaan, vaikka se onkin aina yhtä hirveä(n ihana).

torstai 14. maaliskuuta 2013

Punnituspäivä

Blääh, aamupaino 62,0 kg.. :( Syykin tuohon on selvä: tiistaina oli pomon syntymäpäivä ja tarjolla oli suklaapusuja. Mulle ei riittänyt yksi, eikä kaksikaan vaan oli "pakko" syödä niitä pitkin päivää kolme kappaletta. Lisäksi eilen lounas tuli syötyä kaikkein mahdollisimman huonoimmassa paikassa, minkä tiedän: Hesburgerilla. Enkä malttanut ottaa vain salaattia, koska tuli mukamas niiin hyvät tuoksut, joten massuun päätyi club -ateria (minisalaatilla kylläkin!) ja 6 kpl kananugetteja, jotka oli "pakko" ottaa, että sai lounarin käytettyä kokonaan. Ei näin!

Eilen oli illalla tosi huono olo tuon lounaan takia, joten jäi liikunnatkin tekemättä. En enää koskaan mee heselle lounaalle, vaikka miten kaikki muut oliski menossa. Mieluummin syön sitten yksin jossain muualla. Tää olis pitäny eilenki tajuta.

Tänään on jo vähän parempi olo. Lounaaksi tuli syötyä haudutettua häränrintaa ja iiiso kasa salaattia, sekä 2 pientä perunalohkoa. Tällaisen lounaan jälkeen ei ole ollenkaan väsynyt olo eikä mitenkään pöhöttynyt tai huono. Näitä lisää! Annoskoko näytti melko suurelta, mutta ei siitä kuitenkaan mitään ähkyä saanut, joten kai se ihan sopiva sitten olo. Salaattia oli kuitenkin yli puolet lautasesta.

Täytyy nyt toivoa, että tuo aamupaino olisi vain hetkellinen nousu ja paino on ensi viikolla monta kiloa (tai ainakin joitain satoja grammoja) pienempi.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Suunnitelman muutoksia

Suunnitelmat ei menny eilen ihan niin kun kirjottelin. Välillä tuntuu, että kaikki suunnitelmat, mitä kirjoitan tänne, muuttuu illan aikana.

Eilen lounaalla tuli kuitenkin lähettyä ulos syömään ja eväät jäi täksi päiväksi. Mutta kun viereisessä talossa oli karitsan paahtopaistia, niin olihan sitä pakko mennä syömään. Oli kuitenkin hyvä lounas, kun ei tullut syötyä kuin tuo paahtopaisti sekä tuoretta salaattia ja höyrytettyjä juureksia (ja vähän punaviinikastiketta). Annos oli ehkä aaavistuksen suuri, mutta toisaalta nälkä oli myös suuri, kun edellisenä päivänä oli käynyt juoksemassa.

Nälkä vaivasi melkeinpä koko päivän. Ja oli siis ihan oikeasti nälkä, koska vatsa murisi ja hieman jopa sattui. Iltapäivästä kävin täyttämässä vesipulloni ja käteni oli jo menossa pöydällä olleeseen keksipakettiin, mutta päädyin kuitenkin ottamaan keksin sijasta omenan. Hyvä minä! Illalla tosin sitten sorruin syömään suklaata ja sipsinjämät kotona. :( mutta kohta on onneksi joulusuklaat syöty pois (mies onneksi tuhonnut suurimman osan!), niin on helpompi olla ilman herkkuja!

En myöskään sitten mennyt sh'bamiin enkä cyclingiin. Suunnittelimme, että menemme miehen kanssa luistelemaan illalla.. tosin sekin sitten jäi, kun juutuimme sohvalle. Liikuntaa ei siis tullut eilen harrastettua. Korjasin tuon kyllä tänään heräämällä klo 5.30 ja menemällä aamupumppiin pitkästä aikaa. Kyllä tuosta tulee vaan aina niiiin mahtava fiilis päivään, vaikka joutuukin heräämään ihan liian aikaisin. Ja ehkä tänään sitten illalla pääsisi luistimiakin jo kokeilemaan.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Punnituspäivä

Tänään oli aamupaino 61,4 kg! eli pudotusta viime viikkoon 300g. JES! En tosin tiedä, miten tuohon pitäisi suhtautua, kun on menkat tällä hetkellä. Kovin monesta blogista saa lukea, että menkkojen aikana turvottaa ja nesteet kerääntyy jne. Ehkä ei vaikuta mulla mitenkään? noh, ens viikolla selviää, et mikäs se oikee paino on. :D

Eilen olin juoksemassa. Suunnittelin, että juoksen sen verran kun jaksaa, eli en pakota, jos ei tunnu mukavalta. Mutta hyvinhän se meni ja oli tosi kiva flow heti alusta alkaen. Yhteensä tuli 10 km juostua aikaan 1:13:05, eli ihan hyvää vauhtiakin mulle. Tälle päivälle suunnittelin palauttelevan sh'bam-treenin. Tai sitten rauhallinen 45 min SatsCycling.

Mies teki eilen mun ollessa treenailemassa todella hyvää italianpataa. Tuota on joskus kaaaaauan sitten tullut semmoisena valmispussina ostettua, mutta nyt mies teki alusta asti itse. Eikä tuo ole ollenkaan vaikea ja ehdottomasti paljon parempaa itsetehtynä! Sitä on tänään evääksi töissä, niin ei tarvitse mennä ulos syömään ähkyä. Eilinen ähky onneksi meni pois ja pöhöttynyt olo lähti juostessa. Illalla oli oikein hyvä fiilis.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Ähky

Nyt ei taas mikään onnistu. Herkkuja on tullut syötyä ihan liikaa. Eilen kävimme leffassa katsomassa 21 tapaa pilata avioliitto ja oli pakko ostaa ISO poppari mulle ja miehelle puoliksi. Ei tosin jaksettu ihan kaikkee syödä. Ensi kerralla saa normaalikokoinen poppari riittää meille puoliksi!

Tänään lounaalla tuli ulkona syötyä taas kauhea ähky itselle. Ehkä ei ihan niin paha, kun ruoka oli iiiiso kasa erilaisia salaatteja ja kanankoipi sekä vähän kebabia tomaattikastikkeella. Mutta iiiihan liian iso annos. Nyt on sitten lounaan jälkeen tosi pöhöttynyt ja turvonnut olo. Eiliset popparitkin tuntuu jääneen vatsaan turvottamaan. Milloinkohan sitä oppii syömään hyvin..? Noh, päätin nyt kuitenkin, että tuo kyseinen lounaspaikka saa jäädä mun osalta ja menen itse sitten jonnekkin muualle syömään, mikäli työkaverit päätyvät tuonne. Siellä tulee aina syötyä liikaa.

Eilen oli hyvä päivä lounaan merkeissä - söin kana-aurajuusto-salaattia, noms. Ennen leffaa kävimme vielä syömässä ulkona ja söin vihersalaattia ja katkarapuja. Eli kovin salaattipainotteinen päivä, hyvä vain! Näitä sais olla enemmän (ilman tuota poppariannosta).

Tänään suunnitelmissa on lyllertää taas juoksemaan. Toivottavasti tämä ähky lähtee ennen sitä pois ja juostessa viimeisetkin popparit sulavat. Helsinki City Runiin on aikaa hippasen alle 2kk. Ja mun pisin lenkki on ollut vasta 10 km. Nyt täytyy alkaa taas kunnolla panostamaan juoksemiseen ja saada vähän pituutta lenkkeihin.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Viime viikon kuulumiset

Viime postauksesta onkin taas jo aikaa. Siellä pohdiskelin lupauksiani ja lisäsin uuden lupauksen herkuttomuudesta. Noh, tämä ei lähtenyt liikkeelle ollenkaan. Töissä oli perjantaina torstaisen asiakastuparien jäljiltä kakkua ja karkkia, joita tuli sitten syötyä. Tosin myös tasapainoksi salaattia, jota söin lounaaksi.

Paino oli torstaina 61,7 kg. Eli plussausta kilon verran kuten arvelinkin. Edellinen punnituspäivä oli siis heti kuumeilun jälkeen, jolloin en myöskään syönyt hyvin. Mutta paino oli alle 62 kg!! Tuo on pahin jumituspainoni! Nyt toivottavasti myös pysyy tuon 62 alla ja alenee entisestään!

Mieheni sairasti sitten vatsataudin alkuviikosta viime viikolla. Ja tulihan se sitten perjantaina illalla mullekkin. Olin tosin todella onnekas ja pääsin tuosta alle vuorokaudessa eroon. Perjantain ja lauantain välinen yö oli hirveä ja menikin vessassa ravatessa. Lauantaina nukuinkin sitten lähes kolmeen, kun vasta aamulla alkoi vatsakipu helpottamaan ja sain nukuttua. Vettä tuli juotua melko paljon ja illalla sitten päätin kokeilla kiinteääkin ruokaa, ensin vain pala kurkkua, myöhemmin yks tattarinäkkäri juustolla, kinkulla ja kurkulla ja iltapalaksi vielä yksi ruispala-siivu juustolla ja kinkulla. Ja kaikki pysyi hyvin sisällä.

Eilen kävin mielenkiinnosta puntaroimassa itseni ja paino olikin taas 1,4kg vähemmän. Nousee varmaan taas kyllä ylöspäin ennen torstain punnituspäivää. Nyt on kuitenkin toivottavasti sairastelut sairasteltu ja pääsisi taas liikkumaan ja nauttimaan olosta terveenä.

Ja koska lauantaina ei vatsaa enää sattunut, tai ollut pahaa oloa, niin uskaltauduin eilen ulos ja kävimme katsomassa We Will Rock You -musikaalin Queenilta ja Ben Eltonilta. Liput tuonne oli ostettu jo viime syksynä, joten tuota oli jo odoteltukin. Onneksi ei vatsatauti estänyt tuonne menemistä. Musikaalin jälkeen olimme miehen kanssa molemmat todella nälkäisiä, joten kävimme kebabilla. Itse otin kebabin salaatilla ja tuplalihalla, jotta sain lounarin käytettyä kokonaan. En tuosta kuitenkaan jaksanut syödä kun puolet ja sekin kahdessa osassa. On siis vatsalaukku tainnut hieman pienentyä tässä sairastelujen ohella. Hyvä niin!

Tuosta musikaalista sen verran, että oli aivan loistava. Tykkäsin äärettömästi, vaikka ei Queenia ole muuten hirveästi tullut kuunneltua. Suosittelen ehdottomasti, mikäli tuo rantautuu taas joskus Suomeen!

Ja vielä yhteenvetona helmikuussa tuli rappusia kiivettyä 13 kertaa. Ei siis ihan päästy tavoitteeseen, mutta lähes kahden viikon flunssa/kuume selittänee tuon. Maaliskuussa toivottavasti vähän parempi lukema. Vaikkakin vielä ollaan tosin nollilla, vaikka 4. päivä jo menossa. Pitänee petrata loppua kohden!