torstai 21. helmikuuta 2013

Laihdutusta sairastamalla

Kävin tänään aamulla ihan mielenkiinnosta punnitsemassa itseni, ja kuten epäilinki, näytti vaaka oikein mukavia lukuja.. Ne eivät tosin tule pysymään, koska pari päivää meni melkein syömättä ja nyt kun alkaa syömään taas normaalisti, ni tulee tuo menetetty paino takas. Ehkä voisi toivoa, ettei ihan kaikki kuitenkaan tulisi..? Vaaka näytti tänään suurimmaksi luvuksi 60,7 kg. eli miinusta 1,4 kg kahteen viikkoon. Vaaka näytti siis myös pienempiäkin lukuja, ei kuitenkaan alle 60 kg päästy ihan. Hyvin saa painon putoamaan olemalla kipeä. Harmi, ettei tuo ole se paras laihdutuskeino kuitenkaan..

Olo on siis jo paljon parempi. Kuumetta ei ollut eilen koko päivän aikana. Korkeimmillaan taisi olla 36.9 astetta. Ruokaa en saanut silti syötyä kuin muutaman leivän ja illalla hieman kukkakaali-perunamuussia ja kanaa. Tänään olen kuitenkin jo ahkerana töissä. Luumu ja banaani syöty kera teekupillisen. Salille en kuitenkaan vielä ainakaan tänään mene, koska vähän nuhaa ja satunnaista yskimistä vielä esiintyy. Toivottavasti lähtee pois loputkin flunssan oireet pian, jotta pääsisi taas juoksemaan.

1 kommentti:

  1. Löysin blogisi ja tsemppailen! Toivottavasti paranet pian kokonaan.

    VastaaPoista