perjantai 19. heinäkuuta 2013

Aamuaerobinen ja aamupala

Taas on menny melko pitkään, ettei ole jaksanut kirjotella mitään. Eipä mitään ihmeellistä kerrottavaa olekkaan. Paino pysyy edelleen samassa pisteessä, ja vähän on kiinnostuksen puutetta painonpudotusta kohtaan. Jotenkin jo ajatukset tottunu, ettei se tule tuosta enää putoamaan, ni on ollu tyytyväinen, ettei se ole ainakaan noussut. Liikunta onneksi kiinnostaa vielä. =)

Olen nyt keksinyt itselleni oivan aamuaerobisen treenin. Mä kun en jaksa nousta sängystä ylös yhtään sen aikaisemmin kun on ihan pakko, niin aamuaerobinen hoituu työmatkapyöräilynä. Matkaa on noin 14 km ja aikaa menee 45-50 min, riippuen tuulesta ja paljonko pitää pysähtyä liikennevaloihin. Matkalla on muutamia isompia ylämäkiä ja alamäkiä, niin saa sykkeen hyvin nousemaan ja laskemaan. Tässä vielä HSL:n sivulta otettu kuva tuosta mäkisyydestä (klikkaamalla saa suuremmaksi):


Mä kuvittelin, että olisi ollut enemmänkin noita mäkiä, kun tuntuu että koko ajan on mäessä... Ja tuo työmatkapyöräily siis tyhjällä vatsalla, vettä on tietenkin juotava ennen matkaa ja matkan aikana.

Olen teillekkin mielestäni kertonut, että olen tosi huono syömään aamupalaa. Noh, tämä aamuaerobinen työmatkapyöräily korjaa tämänkin, koska töihin päästessä on yleensä jopa vähän nälkä. Toinkin töihin omat kaurahiutaleet, ruususuolat ja suklaan makuista proteiinijauhetta ja näistä olen nyt parina päivänä väsäillyt proteiinipuuroa aamupalaksi. Suunnittelin myös, että joku päivä tuon raejuustoa ja laitan sitä puuron joukkoon, kun siitä on niin paljon hyvää kuullut. Ehkä näiden avulla saisi tuon painon laskemaan...

Tuolla Haasteita! -välilehdellä on noita pyöräiltyjä ja juostuja kilometrejä. Juoksut on valitettavasti jäänyt todella vähälle (lue: ei ollenkaan). Mutta pyöräilyä on tullut sitten senkin edestä, nimittäin tänään meni jo tuo 300 km rikki, minkä asetin syyskuun lopun tavoitteeksi! Asetinkin nyt itselleni uuden tavoitteen syyskuun loppuun mennessä: 500 km! Nyt pitäisi vain ottaa itseään nistasta kiinni ja lähteä myös juoksulenkille. 6 viikon päästä pitäisi olla sen verran hyvässä juoksukunnossa, että jaksaa tuon Helsinki Midnight Runin juosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti