tiistai 2. huhtikuuta 2013

Paluu arkeen

Pääsiäinen oli ja meni.. ja plussausta näytti ainakin tänä aamuna vaaka ihan liikaa.

Suunnitelmat muuttui pääsiäisaterian suhteen siten, että syötiinkin vasta sunnuntaina. Uuniperunat ja -juurekset muuttui perunamuussiksi ja höyrytetyiksi kasviksiksi. Mutta hyvää ruokaa oli! ja muutkin tuntui nauttivan ja suklaata meni sitten kaikkien muidenkin edestä, huoh. Sunnuntaina sitten miehen porukat lähti pois ja tilalle tuli miehen kaveri.

Sunnuntai-ilta meni sitten punaviiniä nautiskellessa melko pitkälti. Illalla menimme jopa kiertelemään keskustan pubeja. Maanantai meni tästä syystä sitten sohvalla makoillen, enkä päässyt siis myöskään juoksemaan tuon suunnittelemani ohjelman mukaan (toki plyo olisi joka tapauksessa jäänyt pois, kun ei sitä pääsiäisen erikoisaikataulujen takia mennyt). Korvasin tuon laiskottelun sitten tänään aamulla aamu-spinningissä. Ihan mieletön fiilis tulee kaikista aamutreeneistä. Pitäisi useammin päästä sängystä ylös ennen kuutta.

Mutta nyt on onneksi pääsiäinen ohi ja voi palata taas normaaliin rytmiin. Mies on lähes kokonaan torstaista eteenpäin poissa, ni mulla on hyvin aikaa treenata ja treenata ja lisää treenata. Alkoholiton viikonloppu tiedossa! Suunnittelin jopa perjantaille tuplatreeniä - ensin aamupumppi ja työpäivän jälkeen vielä jotain rennompaa aerobista. Täytyy katsoa toteutuuko. Aamupumppiin joka tapauksessa menen! ja huomenna pitkä juoksu ja venyttely! ja lauantaina juoksu ja venyttely! Suunnitelmissa on myös torstaina testata Satsin uutuustunti Soma Move. Koko kehon 45min treeni pääasiassa omalla kehonpainolla. Sunnuntaina voikin sitten pitää hyvin ansaitun lepopäivän!

Nyt yhdessä tsempataan pääsiäiskilot pois ja palataan takaisin arkirytmiin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti