Aamupaino oli tänään 62,1 kg eli viime viikkoon -300g.. Tosin tässä 62,x painossa olen todella pitkään jo jumittanut, että saisi mennä jo tuon alle.. Täytynee tarkastella vielä paremmin, että mitä sitä laittaa suuhunsa.
Tänään innostuin kokkailemaan ja tuloksena tuli niiin hyvää aurajuusto-lihamureketta:
700g sika-nauta jauhelihaa
2 sipulia
2 kananmunaa
hieman kermaa
100 g "normaali"juustoa
50g aurajuustoa
1 tl ruususuolaa
1 tl mustapippuria
1 tl jauhelihamaustetta
Kaikki ainekset vain sekaisin ja uuniin 200 astetta joku vaja tunnin verran. Juuston voi halutessaan laittaa joko murekkeen päälle tai murekkeen joukkoon tai vähän molempiin. Kananmunat sekoitin ensin tuohon kermaan ja sen jälkeen kaadoin jauhelihan joukkoon. Aurajuustoa olisi voinut laittaa enemmänkin.
Jaoin annoksen 8 osaan, jolloin yhden annoksen kalorimäärä on Kiloklubin mukaan hieman reilu 300kcal.. Tänään söin murekkeen kanssa raejuustoa, kurkkua ja tomaattia ja tulin todellakin ihan täyteen. Koko ateria oli reilusti alle 400kcal ja hiilareita on todella vähän. Pyrin syömään pastaa/riisiä tms harvemmin, mutta niitäkin syön aina välillä. Tänään ei ollut sellainen päivä.
Tänään oli myös ninjailutreenit taas. Ennen treenejä oli tosi laiska olo ja harkitsin jo, että olisin jättänyt väliin, mutta nyt olen todella tyytyväinen, että sain raahattua itseni sinne - 1,5 tuntia mattopainitekniikkaa, jota yleensä on todella harvoin ja sitä kaipaisin paljon enemmän. Jäi todella hyvä fiilis treenien jälkeen (kuten aina).
Sain myös tänää pyöräni vihdoin. Se oli huollossa monta kuukautta, mutta nyt saan taas alkaa kulkemaan kaikki matkat pyörällä (talvisin käytän pääasiassa jalkojani, koska melko keskustassa asun, joten matkat eivät ole niin pitkiä, että pitäisi bussikortti niitä varten ostaa).
Nyt vielä vähän Suomen peliä ja pientä iltapalaa (omena ja/tai banaani) ja sitte unten maille. :)
Erschwinglich Schnittmuster Kleid Jersey
3 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti